Upea lisäaikamaali pelasti Espanjan – jälleen aneeminen esitys

Espanjan MM-karsintaurakka jatkui sunnuntaina Tbilisissä, kun Georgia isännöi Luis Enriquen miehistöä karsintojen toisella ottelukierroksella.
Espanja jäi torstaina Kreikan kanssa 1-1 -tasapeliin, mutta sunnuntaina Espanja onnistui kuin onnistuikin voittamaan Georgian 2-1.
Enrique lähti Georgian kimppuun varsin mielenkiintoisella avauskokoonpanolla.
Bryan Gil, Pedri, Pedro Porro ja Diego Llorente nousivat Enriquen nimeämään avauskokoonpanoon. Sportingia seuratasolla edustavalle Porrolle kyseessä oli uran ensimmäinen A-maaottelu.
Georgia oli huomattavasti aktiivisempi joukkue avausjaksolla. Aneeminen Espanja ei kyennyt luomaan potentiaalisia maalipaikkoja ja Georgia siirtyikin johtoon juuri ennen taukoa. Khvicha Kvaratskhelia sai pallon haltuunsa boksin rajalla ja pääsi vapaasti laukomaan pallon kohti takakulmaa. 1-0.
Ferran Torres toi Espanjan tasoihin toisen jakson alussa. Jordi Alba lähetti laidaltaan nappikeskityksen takatolpalle ja Ferranilla oli helppo työ siirtää Espanja tasoihin. Yhdeksättä A-maaottelua pelanneelle Ferranille kyseessä oli viides maajoukkuemaali.
Toisella jaksolla Espanja oli huomattavasti aktiivisempi pallon kanssa ja piti Georgian puolustusasemissa, mutta Georgia puolusti tiiviisti, eikä päästänyt Espanjaa vaarallisiin maalintekopaikkoihin.
Ottelun voittomaali nähtiin lisäajan toisella minuutilla. Dani Olmo laukoi pelivälineen noin 20 metristä yläkulmaan ja Espanja nappasi karsintojen ensimmäisen voittonsa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Virallista: Sergio Ramos löysi uuden seuran
- Hattutemppu puolessa tunnissa – Barcelona-tähti nöyryytti ex-seuraansa cup-puolivälierässä
- Virallista: Marcelo lopetti pelaajauransa
- Girona oli Barcelona-pelaajan kintereillä tammikuussa: ”Flick ei suostunut siihen”
- Cristiano Ronaldo paljasti: olisi voinut pelata Lionel Messin kanssa
- Real Madrid viime hetken maalilla välieriin – 20-vuotiaasta sankari
- Barcelonan seuralegendalta hehkutusta Lamine Yamalille – tämä ominaisuus tehnyt suuren vaikutuksen: ”Ihailen sellaisia pelaajia”
- Lähde: Barcelona oli saada Ansu Fatin kaupaksi – pelaaja hylkäsi tarjouksen
- AS Roma haluaa palkata Carlo Ancelottin uudeksi päävalmentajakseen
- La Liga -jumbo löi hanskat tiskiin – myi vielä kolmannenkin avauskokoonpanon pelaajan tammikuussa