Xavilla uusi suositus Barcelonalle: ”Hän on luksusvalmentaja”
Kuva: Getty Images
Barcelonan pelaajalegenda Xavi uskoo, että Joachim Löw olisi hyvä päävalmentaja hänen entiselle seuralleen.
Löw, 61, ilmoitti taannoin, että hän jättää Saksan maajoukkueen ensi kesän EM-kisojen jälkeen, vaikka hänen sopimuksensa ulottuu ensi vuonna pelattavaan MM-turnaukseen. Hän aloitti Saksan apuvalmentajana vuonna 2004 ja on toiminut maajoukkueen pääkäskyttäjänä vuodesta 2006 lähtien. Löwin alaisuudessa Saksa voitti maailmanmestaruuden 2014.
Qatarilaista Al Saddia luotsaavaa Xavia, 41, on myös huhuttu Barcelonan seuraavaksi päävalmentajaksi, mutta hän kehui Suddeutsche Zeitungin haastattelussa saksalaista kollegaansa.
– Hän on luksusvalmentaja. Hän halusi pelata spektaakkelimaista, hyökkäävää jalkapalloa ja sitten hän voitti sillä maailmanmestaruuden, sanoi Xavi Goalin mukaan.
– Saksa on kehittänyt erilaisen tavan ymmärtää jalkapalloa, ja se tuo minulle vahvasti mieleen Espanjan ja Barcelonan.
Xavilta kysyttiin, miksi Löw sopisi juuri Barcelonaan.
– Hänen lajiymmärryksensä ja luonteensa takia, kuului vastaus.
Saksalaislehti Bild kertoi aiemmin tällä viikolla, että Löw opiskelee parhaillaan espanjan kieltä. Hän on viimeksi valmentanut seurajoukkuetta kaudella 2003-04 itävaltalaisessa Austria Wienissä.
Tämänhetkisten tietojen mukaan ainakaan Barcelona ei ole vaihtamassa valmentajaa lähiaikoina. Uutisoimme tällä viikolla TV3:n tietojen pohjalta, että Barcelonan uusi puheenjohtaja Joan Laporta piti päävalmentaja Ronald Koemanin kanssa palaverin, jossa hän kertoi, että seurajohto toivoo hollantilaisluotsin jatkavan joukkueen peräsimessä myös ensi kaudella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelona muodostamassa La Ligan parasta toppariparia
- Vinícius Júniorilta iso muodonmuutos – kävi leukalinjan muotoilussa
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Rodri unelmoi siirrosta Real Madridiin – tilanteessa vain yksi este
- Barcelona haluaa tietää Ferran Torresin suunnitelmat – diiliä vuosi jäljellä