Man Cityn mestarivalmentaja näyttänyt La Ligassa kyntensä – nosti parissa kuukaudessa joukkueensa pohjilta europaikoille
Kuva: Getty Images
Real Betisin alkukausi oli vaikea. Ensimmäisistä 11 pelistään se hävisi jopa seitsemän (joskin voitti toki neljä). Kun kautta oli pelattu vajaa kolmannes, oli se vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella.
Sen jälkeen joukkueen kurssi on kuitenkin muuttunut täysin. Viimeisistä 15 ottelusta tappioihin on päättynyt enää kolme. Tänä vuonna pelaamistaan kymmenestä ottelusta Real Betis on voittanut seitsemän, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt vain yhden. Siinäkin se johti Barcelonaa 1-0, ja oli vielä viime minuuteilla tasoissa, ennen kuin Trincão teki Barcelonalle 3-2-voittomaalin.
Nyt Real Betisillä on allaan neljän pelin voittoputki. Viimeisten kymmenen pelin 30 mahdollisesta pisteestä se on saanut 23. Hienon ryhtiliikkeen myötä Betis on noussut sarjassa jo kuudenneksi, eli Eurooppa-liigan paikkaan oikeuttavalle sijalle. Neljäntenä, eli viimeisellä Mestarien liigaan vievällä sijalla oleva Sevilla on kuusi pistettä edellä. Tilanne on kutkuttava, sillä joukkueet kohtaavat Sevillan derbyssä ensi sunnuntai-iltana.
Real Betisin nykyinen pistemäärä 42 pistettä on seuran tämän vuosituhannen paras 26 pelatun sarjakierroksen jälkeen. Samaan se pystyi myös kerran aiemmin, kaudella 2001-2002.
Ligas de Primera del Siglo XXI con más puntos del Betis en la 26ª jornada:
42 en 2001-02 (con Juande Ramos)
42 en 2020-21 (con Pellegrini)
42 en 2001-02 (con Juande Ramos)
42 en 2020-21 (con Pellegrini)
BET 3-2 ALA (FT)
El Betis no remontaba (para ganar) 2 goles de desventaja en La Liga desde el 29.03.2008 (3-2 al Barça).
El Alavés pierde un partido de La Liga tras tener 2 goles de ventaja por tercera vez. Le había sucedido ya en 1956 y en 2002 (ambas contra el Athletic)
1 - Joaquín Sánchez
(39 years and 230 days) is the oldest player to score a headed goal in the top five European leagues in the last decade. Amazing.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista