Neymar saanut iloisia uutisia – seuraako toisenkin Barca-ottelun silti katsomosta?
Kuva: Getty Images
Euroopassa vain kahta seuraa – Barcelonaa ja PSG:tä – edustanut brassitähti Neymar joutui suureksi harmikseen sivuun odottamastaan Mestarien liigan kamppailusta Barcelonaa vastaan. Neymar loukkaantui 10. helmikuuta pelatussa Ranskan cupin ottelussa Caenia vastaan, ja katseli Camp Noun tapahtumia televisiosta.
Nyt Neymar on toipunut reisivammastaan hyvin, ja on jo palannut yksilöharjoituksiin. Loukkaantumisen jälkeen poissaolon pituudeksi arveltiin neljä viikkoa, ja näyttää siltä, että aikataulussa myös pysytään. Näin Neymar voisi olla PSG:n käytettävissä ensi viikolla Pariisissa pelattavassa toisessa osaottelussa.
Le Parisienin mukaan on kuitenkin todennäköisempää, ettei Neymaria nähdä kentällä Barcelonaa vastaan myöskään 10. maaliskuuta. Syy on yksinkertaisesti siinä, että PSG:n tilanne otteluparissa on ”liian hyvä”.
4-1-voitto Camp Noulta avasi pariisilaisille oven puolivälieriin, eikä joukkueella ole mitään tarvetta hosua Neymarin paluun kanssa. Paljon tärkeämpää on, ettei vamma uusiudu ja Neymar on käytettävissä myöhemmin keväällä pelattavissa Mestarien liigan ja Ligue 1:n ratkaisuotteluissa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle
- Atléticon maalivahti kommentoi kohutilannetta: ”Pubill ei tehnyt mitään väärää”
- Marcus Rashford ei ymmärrä tuomarin päätöstä: ”Vaikeaa olla valittamatta…”
- Tuomariasiantuntijat ottivat kantaa kyseenalaiseen tilanteeseen: ”Ymmärsi pelin hengen”
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”
- Näin Diego Simeone kommentoi puhuttanutta tilannetta: ”Jos tuomari tulkitsi sen niin…”
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle