Lähde: Real Madrid hyväksymässä asianlaidan – siirtyykö luottotoppari kesällä Valioliigaan?
Real Madridin puolustus, ja etenkin keskuspuolustus, on menossa ensi kaudeksi kenties hyvinkin uuteen uskoon. Kapteeni Sergio Ramosin jäämisestä seuraan ei ole mitään takeita, Éder Militãon uskotaan pohtivan lähtöä kasvavan vastuun toivossa ja maisemaa saattaa vaihtaa myös Raphaël Varane.
27-vuotias Varane siirtyi Real Madridiin jo vuonna 2011 kasvattajaseurastaan Lensistä, ollessaan tuolloin vain 18-vuotias. Maailmanmestari ja nelinkertainen Mestarien liigan voittaja on ollut vuosikausien ajan Madridin ehdottomia luottopelaajia, mutta yhä kiihtyvissä huhuissa arvellaan, että ranskalainen haluaa kokea urallaan vielä muitakin haasteita kymmenen Madrid-vuoden jälkeen.
Englantilainen Manchester Evening News kertoo nyt, että Real Madridissa on jo hyväksytty asianlaidan olevan se, ettei Varane luultavasti tule suostumaan seuran jatkosopimustarjoukseen. Koska Varanen sopimus ulottuu vain vuoteen 2022, on hänet myytävä tänä kesänä, jotta Madrid saa puolustajastaan kunnon siirtokorvauksen. Hyvin kiinnostuneena ostajana MEN mainitsee Manchester Unitedin.
Vaikka Varanelle ollaan lehden mukaan ehdottamassa mahdollisesti jopa joukkueen kapteeniutta – jos Ramos seurasta lähtee – kokee ranskalainen Madridin palkkatarjouksen olevan yhä riittämättön. Ymmärrettävääkin Madridin tietty joustamattomuus on, sillä koronakriisi on kasvattanut Real Madridin velkoja huomattavasti. Lisäksi Madridin uskotaan havittelevan tiukasti Kylian Mbappéa, eikä siitä operaatiosta tule edullista.
[readmore from=Varane-Raphael]
Manchester United tavoitteli tosissaan Varanea jo kesän 2018 MM-kisojen jälkeen, mutta tuolloin siirto ei vielä toteutunut. Nyt aiotaan ilmeisesti tehdä uusi yritys. Käytännössä kyseessä on jo kolmas yritys, sillä Sir Alex Ferguson halusi Varanen jo vuonna 2011 Lensistä. Tuolloin Real Madrid kuitenkin vei voiton silloisen urheilujohtajan Zinédine Zidanen avulla ja hankki Varanen kymmenen miljoonan euron siirtosummalla.
Siirtokorvauksen suuruutta MEN ei jutussaan arvuuttele. Transfermarkt laskeskelee Varanen markkina-arvoksi muhkeat 70 miljoonaa euroa.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään