Marca: Villarreal oli jo sopinut maajoukkuepelaajan siirrosta – bundesliigaseura vetäytyi viime hetkillä
Kuva: Getty Images
La Ligassa viidentenä oleva Villarreal ei tehnyt siirtotakarajalla ainuttakaan hankintaa (lue kooste La Liga -seurojen ”deadline daysta”), mutta yritystä oli. Viikonloppuna seura pyrki hankkimaan Atlético Madridista Vitolon, mutta kun se ei onnistunut, käännettiin katseet Saksan suuntaan.
Marca kertoo, että Villarreal neuvotteli koko maanantai-iltapäivän ajan Schalken kanssa 23-vuotiaan marokkolaispelintekijän Amine Haritin siirrosta. Villarreal halusi saada Haritin loppukauden lainalle, johon olisi sisällytetty osto-optio.
Siirto kuitenkin kariutui Schalken yllättävään ja odottamattomaan mielenmuutokseen. Lainan sijaan se olisikin suostunut vain pysyvään siirtoon. Villarrealilla ei ollut kesken kauden budjetoituja varoja tähän, joten Harit jäi loppukaudeksi Bundesliigan sarjajumboon.
Kesästä 2017 Schalkessa pelannut Harit on ollut joukkueensa profiilipelaajia jo vuosien ajan. Viime kaudella hän teki Schalkelle kuusi maalia ja syötti neljä osumaa. Tällä kaudella kasassa on yksi maali ja viisi maalisyöttöä.
[readmore from=Villarreal]
Harit on kuitenkin ajautunut ongelmiin ajoittain niin kentän ulkopuolella kuin kentälläkin, ja kahnauksia on ollut myös valmentajan kanssa. Siksi Schalke on etsinyt hänelle uutta seuraa, mutta neuvottelut eivät ole johtaneet tulokseen sen kummemmin muiden bundesliigaseurojen, niin ikään huhutun Marseillen kuin lopulta Villarrealinkaan kanssa.
Schalken deadline day oli muilta osinkin kiireinen, sillä seura lainasi toppari Ozan Kabakin Liverpoolin ja kiinnitti joukkueeseensa Shkodran Mustafin.
LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä