Barcelonan puheenjohtajaehdokkaalta suorat sanat: Seuralla ei ole varaa maksaa Messin nykyistä palkkaa – ”Se on selvää”
Barcelonan taloustilanne on lähes katastrofaalinen.
Seuralla on yli miljardi euroa velkaa, joista noin 730 miljoonaa euroa on lyhytaikaista velkaa, eli maksettava kesällä.
Viikonloppuna El Mundo julkaisi Leo Messin nykyisen sopimuksen yksityiskohdat lehden etusivullaan. Barcelona maksaa Messille noin 550 miljoonaa euroa vuosien 2017-21 aikana. Lehden mukaan kyseessä on urheiluhistorian suurin pelaajasopimus.
Barcelonalla ei ole luonnollisesti varaa maksaa Messille kyseistä palkkaa talousongelmiensa vuoksi. Sen tiedostaa myös puheenjohtajaehdokas Toni Freixa.
– Seuran tulot ovat pudonneet 400 miljoonalla eurolla ja tällä hetkellä uskomme seuran tekevän noin 300 miljoonan euron tappiot kuluvalla kaudella. En voisi sanoa ääneen, että voisimme maksaa hänelle samanlaista palkkaa, Freixa totesi Copelle.
– Kyse on siitä, että Messi tai kukaan muu edustusjoukkueen pelaaja ei voi jatkaa samalla palkalla. Se on selvää. Kun puheenjohtajaehdokkailta kysytään, miten aiomme muuttaa Barcelonan taloudellisen tilanteen, kaikki vastaamme samalla tavalla. Meidän on pienennettävä kulujamme ja 70 prosenttia kuluistamme menee pelaajien palkkoihin.
- José Mourinholta kysyttiin Real Madridin hyökkääjästä – ”Minua ärsyttää…”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Betis pettyi Mestarien liigassa, samalla Cesc Fàbregasin joukkue iski yhdeksän maalia
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Betis pettyi Mestarien liigassa, samalla Cesc Fàbregasin joukkue iski yhdeksän maalia
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Jesús de Miguelin tila romahtanut – lisätietoa lähitunteina
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”