Barcelonan seurapomoehdokas pelkää pahinta Lionel Messin suhteen: ”Totuus on, että olen pessimistinen”
Kuva: Getty Images
Barcelonan puheenjohtajaksi ehdolla oleva Agusti Benedito pelkää, että Lionel Messi jättää seuran tämän kauden jälkeen.
Messin, 33, sopimus Barcelonassa päättyy ensi kesänä, eikä hänen tulevaisuudesta ole vielä tietoa. Hiljattain argentiinalaistähti kertoi, että hän tekee päätöksensä vasta kauden päätyttyä, mikä ei nostanut Benediton toiveita kapteenin jäämisestä Kataloniaan.
– Messin pitäminen olisi paras uutinen tälle seuralle, mutten ole kovin optimistinen, kommentoi Benedito ESPN:lle.
– Minusta olisi ollut hyvä, jos hän olisi sanonut toissa viikolla haastattelussaan, että hän haluaa jäädä seuraan, mutta hän ei sanonut. Nyt meidän on vain odoteltava.
– Totuus on, että olen pessimistinen. On pidettävä mielessä, että elokuussa hän sanoi haluavansa lähteä 20 vuoden jälkeen, eikä hän ole sanonut, mitä hän haluaa tehdä.
– Minusta todennäköisin vaihtoehto on se, että hän lähtee vuoden puolivälissä.
Benedito sanoi kuitenkin, että Messi ymmärtää rakkaan seuransa olevansa vaikeassa tilanteessa, mikä saattaa vielä vaikuttaa argentiinalaistähden päätökseen.
– Minusta on tärkeää, että hän jää Barcelonaan ottaen huomioon seuran tilanteen. Hän tietää, millaiset seuraavat kaksi vuotta tulevat olemaan.
– Hän on ollut täällä 20 vuotta. Hän on Barcelonan kannattaja ja uskon hänen suhtautuvan tilanteeseen hienovaraisesti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?