Nähdäänkö Diego Simeonen poika ensi kaudella La Ligassa? Kaksikin huippuseuraa kiinnostunut
Kuva: Getty Images
Nähdäänkö La Ligassa ensi kaudella kaksi Simeonea? Sport kertoo, että Atlético Madridin valmentajan Diego Simeonen poika Giovanni Simeone on pohtimassa siirtoa ensi kaudeksi Espanjaan. Lähteenään katalaanilehti käyttää turkkilaista siirtomarkkinaeksperttiä Ekrem Konuria.
Konurin mukaan 25-vuotias Simeone on jo kertonut valmentajalleen Eusebio Di Francescolle toiveistaan muuttaa ensi kaudeksi Espanjaan. Todennäköisiä seuroja on lehden mukaan kaksi: isän valmentama Atlético Madrid sekä Sevilla.
Atlético on tietysti looginen vaihtoehto, mutta Giovanni Simeone on myös usein kertonut pitävänsä Sevillasta. Kolmantena vaihtoehtona Sport mainitsee myös Celta Vigon, joka etsii uutta kärkimiestä.
[readmore from=Simeone-Giovanni]
Simeonen sopimus Cagliarin kanssa ulottuu vuoteen 2024. Tällä kaudella hän on tehnyt 12 Serie A -ottelussa viisi maalia ja syöttänyt yhden. Kaikkiaan Simeone on pelannut Genoan, Fiorentinan ja Cagliarin riveissä jo 158 maalia, joissa hän on tehnyt 49 maalia. Argentiinan A-maajoukkueessa hän on pelannut kuusi peliä.
Sport arvelee Simeonen siirtosumman asettuvan 15 miljoonan euron tietämiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa