Marca: Real Madridin pelaajat hyväksyivät jo toisen palkkaleikkurin
Kuva: Getty Images
Real Madridin pelaajisto on hyväksynyt palkkaleikkurin.
Palkkoja leikataan kymmenen prosenttia sekä seuran jalkapallo- että koripallojoukkueiden pelaajilta. Asiasta kertoo Marca.
Realin pelaajien palkkoja leikattiin jo viime keväänä kymmenellä prosentilla. Luku olisi ollut 20, mikäli kautta ei olisi pystytty jatkamaan. Tuolloin leikkaukset koskivat jalkapallojaoston kahta ensimmäistä joukkuetta ja seuran johtoa.
Ainoa pelaaja, joka ei viime keväänä suostunut palkkansa leikkaamiseen, oli tiettävästi Gareth Bale. Arviolta 15 miljoonaa euroa vuodessa tienaava Bale on Sergio Ramosin ohella Realin parhaiten palkattu pelaaja. Tällä hetkellä Bale pelaa lainalla Tottenhamissa.
Realin on – monen muun suurseuran tavoin – pitänyt sopeuttaa budjettiaan aika lailla koronapandemian aiheuttaman talousshokin seurauksena. Kun aiemmin arvioitiin budjetiksi 900 miljoonaa euroa, koronan myötä budjetti on kutistunut 618 miljoonaan.
Seuran taholta talkoisiin aiotaan osallistua niin, että tammikuussa Real ei aio hankkia ketään – ellei sitten nykyjoukkueesta ensin myydä jotakuta pois.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligaan merkittävä uudistus