Barcelonan puheenjohtajavaliin uusi ehdokas – yritti kammeta Bartomeun ulos jo kolme vuotta sitten
Kuva: Getty Images
Agustí Benedito on ilmoittautunut virallisesti mukaan Barcelonan puheenjohtajakisaan.
Barcelonan uusi puheenjohtaja valitaan vaaleilla 24. tammikuuta. Benedito on jo kuudes virallinen ehdokas.
Benediton nimi saattaa soittaa kelloja. Hän kun on pyrkinyt kahdesti aiemminkin Barcelonan johtoon. Vuoden 2010 vaaleissa hän jäi toiseksi, kun puheenjohtajaksi valittiin Sando Rosell. Vuoden 2015 vaaleissa Benedito oli puolestaan kolmanneksi eniten ääniä kerännyt ehdokas. Voiton vei tuolloin Josep Maria Bartomeu.
Benedito on vastustanut voimakkaasti Bartomeua jo vuosien ajan. Hän itse asiassa yritti kammeta Bartomeun vallasta epäluottamusäänestyksellä jo kolme vuotta sitten. Allekirjoituksia ei saatu kasaan tarpeeksi, ja epäluottamusäänestyshanke kariutui.
Barcelonan lähihistoria olisi voinut muovautua kovin erilaiseksi, mikäli Bartomeu olisi jo tuolloin äänestetty pois puheenjohtajan pallilta. Tänä syksynä Bartomeu lopulta erosi itse, kun epäluottamusäänettä ajaneet tahot olivat saaneet niin massiivisen kannatuksen Barcelonan jäsenistöltä.
Benediton lisäksi Barcelonan puheenjohtajavaaleissa ovat ehdolla Joan Laporta, Víctor Font, Toni Freixa, Emili Rousaud ja Xavi Vilajoana. MyösJordi Farré, Lluís Fernández Alá ja Pere Riera saattavat asettua ehdolle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?