Kolmen passin superlupaus teki ammattilaisuransa avausmaalin nipin napin 16-vuotiaana ja puhkesi itkuun: ”Tämä maali on Maradonalle ja mummolleni”

Siitä oli kulunut vain 11 päivää, kun superlupaus Luka Romero täytti 16 vuotta. 18. marraskuuta vuonna 2004 Meksikossa syntynyt hyökkäävä keskikenttäpelaaja koki suuren tähtihetkensä sunnuntaina, kun hän teki ammattilaisuransa ensimmäisen maalin Mallorcan 4-0-voitossa Logronesista Espanjan toisen sarjatason Segundan sarjaottelussa.
Romero tuli kentälle 72. minuutilla ja teki pelin viimeisen maalin 13 minuuttia myöhemmin. Kun pelikaverit tulivat häntä halailemaan, puhkesi Romero itkuun.
– Itkin tehtyäni maalin, sillä muistelin isääni, äitiäni ja kaikkia minua tukeneita. En voinut uskoa sitä, ja luulin sen olevan unta, Romero totesi pelin jälkeen AS:n mukaan.
Romero siis syntyi Meksikossa, mutta muutti sieltä Espanjaan jo lapsena. Hänen molemmat vanhempansa ovat argentiinalaisia. Romero on kolmen eri maan kansalainen, ja varmasti jokainen niistä haluaisi hänet mielellään juniorimaajoukkueensa vahvuuteen. Espanjalaismedia onkin kertonut maan juniorimaajoukkueiden valmentajien pyrkineen taivuttelemaan häntä valitsemaan Espanjan.
[readmore from=Romero-Luka]
Toistaiseksi nuorukainen on kuitenkin edustanut junioritasolla Argentiinaa, jonka kaikkein suurin pelaajalegenda Diego Maradona nukkui pois viime keskiviikkona.
– Tämä maali on Maradonalle ja mummolleni, Romero julisti pelin jälkeen.
Luka Romerosta tuli viime kesäkuussa koko La Liga -historian nuorin pelaaja, kun hän pelasi ottelussa Real Madridia vastaan ollessaan vain 15 vuotta ja 219 päivää vanha. Ottelu jäi toistaiseksi Romeron ainoaksi La Ligassa, sillä Mallorca putosi kauden päätteeksi sarjasta, mutta tällä kaudella hän on pelannut jo viidessä Segundan ottelussa.
Romerosta tuli sunnuntaisen maalinsa myötä Espanjan jalkapallohistorian toiseksi nuorin maalintekijä ammattilaistasolla. Häntä nuorempi oli vain José Saéz, joka maalasi niin ikään Segundassa, neljä viikkoa ennen 16-vuotissyntymäpäiväänsä. Saéz teki ennätyksen vuonna 1949.
Lähde: AS
15-337 José Sáez
16-011 LUKA ROMERO
16-058 Haruna Babangida
16-098 Fabrice Olinga
16-201 Canito
16-215 Epi
16-227 Tinaia
16-261 José Antonio García
16-285 Samuel Eto’o
16-289 Iker Muniain
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi

- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta