11 ehdokasta FIFA:n vuoden parhaan pelaajan palkinnon saajaksi – kaksi ehdolla La Ligasta

FIFA on julkistanut 11 ehdokasta, joista valitaan vuoden paras pelaaja.
La Ligasta ehdokkaita on kaksi: Barcelonan Lionel Messi ja Real Madridin Sergio Ramos.
Messi pelasi viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 44 ottelua ja iski tehot 31+27. Maalimäärä laski aiemmista kausista, mutta vastapainoksi Messi teki uuden maalisyöttöjen ennätyksen La Ligassa. Toisaalta Messi ei kyennyt johtamaan Barcelonaa mestaruuteen missään kilpailussa.
Ramos puolestaan pelasi viime kaudella 44 ottelua ja iski puolustajalle hämmentävät 13 maalia. Mestarien liigasta Real lähti laulukuoroon jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, mutta La Ligan ja Espanjan Supercopan Real voitti.
LUE MYÖS:
- Katso: Muistatko tämän leuat loksauttaneen Luis Suárezin maalin? Ehdolla futismaailman vuoden osumaksi
- Peräti puolet Vuoden maalivahdiksi ehdolla olevista tulee La Ligasta – valmentajistakin kaksi viidestä
Tänä vuonna vaikuttaa ennakkoon todennäköiseltä, että The Best -palkinto ei mene La Ligan ehdokkaille. Palkintoseremonia pidetään 17. joulukuuta.
FIFA The Best -palkinnon ehdokkaat
Thiago Alcântara (Espanja, Bayern München)
Cristiano Ronaldo (Portugali, Juventus)
Kevin De Bruyne (Belgia, Manchester City)
Robert Lewandowski (Puola, Bayern München)
Sadio Mané (Senegal, Liverpool)
Kylian Mbappé (Ranska, PSG)
Lionel Messi (Argentiina, Barcelona)
Neymar (Brasilia, PSG)
Sergio Ramos (Espanja, Real Madrid)
Mohamed Salah (Egypti, Liverpool)
Virgil van Dijk (Hollanti, Liverpool)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Barcelona voitti rästiottelun – pelot kävivät toteen
- Real Madridiin yhdistetty Xabi Alonso kommentoi tulevaisuuttaan: ”Se on nyt erona”
- Brasilian maajoukkuevalmentajan palli heiluu – päästääkö Real Madrid Carlo Ancelottin lähtemään?
- Cope: Florentino Pérez maksoi suuren bonuksen jokaiselle Real Madridin pelaajalle Atléticon pudottamisesta
- Atlético haluaa Argentiinan maajoukkuetopparin
- Cope: Real Madrid haluaa Espanjan A-maajoukkuepelaajan – myös Arsenal kiinnostunut
- Lähde: Real Madridin sensaatiolle pitkä jatkosopimus
- Atlético etsii uutta ykkösvahtia – kiinnostunut La Ligan komeetasta
- Real Madrid saamassa huippuvahvistuksen kesällä
- Wojciech Szczęsny jäämässä Barcelonaan – Hansi Flick vaikuttunut maalivahdin painonpudotuksesta

- Atléticon pitkäaikainen hyökkääjä vaihtamassa maisemaa