Saksalle rajuin romahdus 89 vuoteen – ”Meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia”
Kuva: Getty Images
Saksan maajoukkueessa ollaan tällä hetkellä todennäköisesti melko hiljaista poikaa.
Joukkue pelasi tiistai-iltana Nations Leaguen Final Four -lopputurnauspaikasta Espanjaa vastaan, mutta nopeasti kävi selväksi, että kentällä oli vain yksi joukkue.
Espanja suorastaan tuhosi Saksan maalein 6-0. Pallonhallinta Espanjalle 68-32, maalintekoyritykset 22-2, laukaukset maalia kohti 10-0 ja niin edelleen.
Saksan maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw ei yrittänyt puolustella joukkuettaan pelin jälkeen.
– Pelasimme suurta joukkuetta vastaan. He pelasivat todella hyvin, eikä meillä ollut mitään mahdollisuuksia voittoon, Löw sanoi lehdistölle.
– Me emme tehneet melkeinpä mitään oikein. Siksi me ansaitsimme tämän tuloksen. Emme voittaneet lähes yhtään kaksinkamppailua, emmekä olleet sen parempia joukkuepelaamisessa.
– Meillä ei ollut juuri lainkaan maalipaikkoja, meiltä puuttui intensiivisyys emmekä päässeet hallitsemaan palloa.
LUE MYÖS:
Löwin mukaan nyt on ison mietinnän paikka.
– Olen nähnyt tänä vuonna paljon hyviä asioita, ja me luotamme pelaajiimme. Me pelasimme hyvin Ukrainaa vastaan, mutta mitään siitä, mitä puhuimme ennen peliä, emme kyenneet toteuttamaan.
– Pelaamme seuraavan kerran vasta maaliskuussa, joten meidän on aika vaikeaa tarttua kehityskohtiin nyt.
Saksan maajoukkueen ja Real Madridin Toni Kroos oli samoilla linjoilla Löwin kanssa.
– Ensimmäisellä puoliajalla vetäydyimme, eikä se toiminut. Toisella jaksolla otimme enemmän riskejä, mutta sekään ei toiminut, Kroos sanoi lehdistölle.
Saksa on vain kerran aiemmin hävinnyt maaottelun 0-6. Se tapahtui 89 vuotta sitten silloista futiksen suurmaata Itävaltaa vastaan.
6-0 España-Alemania Minuto 88. Gol de Oyarzábal para un a goleada histórica.
Alemania sólo había perdido un partido por 6-0: ante la gran Austria de 1931.
Alemania sólo había perdido un partido por 6-0: ante la gran Austria de 1931.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelona muodostamassa La Ligan parasta toppariparia
- Vinícius Júniorilta iso muodonmuutos – kävi leukalinjan muotoilussa
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Rodri unelmoi siirrosta Real Madridiin – tilanteessa vain yksi este
- Barcelona haluaa tietää Ferran Torresin suunnitelmat – diiliä vuosi jäljellä