La Ligan presidentti lähetti tiukan varoituksen Lionel Messille: ”Hänen on mietittävä hyvin tarkkaan”
La Ligan presidentti Javier Tebasin mukaan Lionel Messin maine rappeutuisi merkittävällä tavalla, jos hän siirtyisi pois Barcelonasta ensi kesänä.
Argentiinalaishyökkääjä yritti kovasti lähteä Camp Noulta ennen kauden 2020-21 alkua. Manchester Cityn manageri Pep Guardiola havitteli Messiä takaisin alaisuuteensa, mutta Barcelona sai lopulta pidettyä supertähdestään kiinni.
Messi, 33, ei kuitenkaan ole tyytyväinen nykytilanteeseensa Kataloniassa ja kaipaa yhä uutta haastetta. Lähtöä muihin maisemiin pidetäänkin enää vain ajan kysymyksenä, sillä hänen sopimuksensa Barcelonassa umpeutuu ensi kesänä.
Kauden ensimmäisen El Clásicon alla Tebas on kuitenkin varoittanut Messiä lähtemästä Barcelonasta ja kehottanut häntä pidentämään sopimustaan maineensa ylläpitämiseksi.
– Olemme hyvin onnekkaita, että olemme saaneet nauttia hänestä näin monen vuoden ajan. Messin on kuitenkin mietittävä hyvin tarkkaan, mitä hän tekee seuraavaksi, Tebas kertoi AFP:lle.
– Jos Messi jättäisi Barcelonan, hänen nykyinen maineensa, joka on toiminut hänelle vielä tähän saakka niin hyvin, vahingoittuisi todella pahasti.
– Hän voisi saada taloudellisesti paremman diilin muualta, mutta se maine jota hän on rakentanut jo yli 20 vuotta [Barcelonassa] – minusta hänen tulisi vain pitää siitä kiinni.
[readmore from=El-Clasico]
Tebas ei kuitenkaan myönnä olevansa huolissaan siitä, vahingoittaisiko Messin lähtö La Ligan asemaa Euroopan kovimpien sarjojen joukossa.
– Se ei aiheuttaisi minkäänlaista draamaa. Cristiano Ronaldo lähti, Neymar lähti, Tebas jatkoi viitaten Barcelonan ja Real Madridin aiempiin supertähtiin, jotka ovat siirtyneet uusien haasteiden perässä muualle.
– Neymar siirtyi PSG:hen, enkä ole nähnyt Ranskan liigan nousevan superkovalle tasolle hänen ansiostaan. Se on se todellisuus. Ihmiset, jotka uskovat pelaajien määrittävän kilpailun tason, ovat väärässä. Olen siitä iloinen, koska näin ne kilpailut eivät kasva.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään