Mestarien liigan kausi 2020-2021 alkaa tänään totutusti kahdeksalla ottelulla. Tälläkin kaudella otteluita voi Suomessa seurata C Moren kanavilta. C More näyttää kaikki Mestarien liigan ottelut suorina lähetyksinä suomeksi selostettuina. Petri Pasasen isännöimä studiolähetys alkaa tänään jo kello 19.30.

Ferencvaros palaa kilpailuun 25 vuoden tauon jälkeen

Elokuun Final Eight -turnauksessa Bayern Müncheniltä tylyn 2-8 -selkäsaunan saanut Barcelona aloittaa oman urakkansa tiistaina, kun se saa kotoisalle Camp Noulle vieraakseen lohkon selkeän altavastaajan, unkarilaisen Ferencvarosin. Ferencvaros on perinteikäs, jo 121 vuotta sitten perustettu seura, joka palaa nyt Mestarien liigaan pitkän tauon jälkeen. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran se pelasi lohkovaiheessa kaudella 1995-1996.

Ferencvaros aloitti urakkansa Mestarien liigan karsinnoissa jo ensimmäisellä kierroksella. Se oli arvonnoissa sijoitettu joukkue vain ensimmäisellä kierroksella, jolla kaatui ruotsalainen Djurgården Unkarissa maalein 2-0. Sitten Ferencvaros pudotti vieraissa Celticin maalein 2-1 ja kotonaan Dinamo Zagrebin samoin lukemin. Playoff-kierros pelattiin kaksiosaisena, ja silloin sai taipua norjalainen Molde. Yhteismaalit olivat 3-3, mutta Ferencvaros juhli lohkovaihepaikkaa vierasmaalisäännön turvin.

Lempinimillä Fradi ja Vihreät kotkat tunnettu vierasjoukkue saattaa saada lohkovaiheen otteluissa kylmääkin kyytiä. Niin pieni seura se on resursseiltaan saman lohkon Barcelonaan, Juventukseen ja jopa Kiovan Dynamoon verrattuna.

Jos mennään ihan kylmällä Transfermarkt-vertailulla, saa massiivisesta resurssierosta jo hyvin kiinni. Ferencvarosin pelaajien yhteenlaskettu markkina-arvo on sivustolla 24,25 miljoonaa euroa ja Barcelonan – jalkapallomaailman parhaan palkanmaksajan – 878,50 miljoonaa. Toisin sanoen 36 kertaa suurempi.

Barcelonan edustusjoukkueen pelaajista Transfermarktin arvioissa pienin markkina-arvo on 7,5 miljoonan euron Martin Braithwaitella. Ferencvarosin arvokkain pelaaja on puolestaan ukrainalaislaituri Oleksandr Zubkov, jonka Transfermarkt listaa kahden miljoonan arvoiseksi.

Ferencvarosissa pelaa useita maajoukkueessa muun muassa Unkarin, Ukrainan, Bosnia ja Hertsegovinan ja Slovakian maajoukkueista. Joukkueen alkukauden selvästi tehokkain pelaaja on ollut kuitenkin norjalaislaituri Tokmac Chol Nguen, jolla ei A-maaotteluita ole. Chol Nguen on tehnyt viidessä Unkarin pääsarjan ja viidessä Mestarien liigan karsintojen otteluissa yhteensä seitsemän maalia ja syöttänyt kaksi.

Ferencvarosia valmentaa 46-vuotias Sergei Rebrov, yksi Ukrainan historian suurimmista jalkapalloilijoista ja kahdesti maan vuoden pelaajaksi valittu ex-hyökkääjä. Rebrov muodosti pelaajaurallaan toimivan kärkiparin Andrei Shevchenkon kanssa ja mätti maaleja muun muassa Kiovan Dynamossa ja Tottenhamissa.

Lohkovaiheen tunteikkaimmat ottelut Rebroville lienevät kohtaamiset Kiovan Dynamon kanssa, sillä hän paitsi pelasi pitkään Dynamossa myös valmensi seuraa useita vuosia. Ferencvarosissa Rebrov aloitti työt elokuussa 2018.

Sergei Rebrov sai juhlia karsintavaiheessa ottelu toisensa jälkeen. Kuva: Getty Images

Barcelona ja Ferencvaros kohtaavat nyt ensimmäisen kerran kilpailullisessa ottelussa. Seurat ovat mitelleet aiemmin kuudessa harjoitusottelussa, mutta niistäkin viimeisin pelattiin jo vuonna 1977.

Camp Noulta ei ole lohkovaiheessa vieraille juuri pisteitä herunut, sillä viimeksi Barcelona on hävinnyt kotikentällään lohkovaiheessa lokakuussa 2009, jolloin Rubin Kazan oli parempi maalein 2-1. Viimeiset 31 kotiottelua ovat tuoneet 27 voittoa ja neljä tasapeliä. Kotiyleisön tuesta Barcelona ei tänään koronapandemian takia saa nauttia, mutta siitä huolimatta se on pelissä täysin ylivoimainen suosikki.

Barca-leirin kommentit

– Toivomme saavamme mahtavan Mestarien liiga -avauksen ja hyvän tuloksen. Joukkue on toiveikas, Barcelonan maalia Marc-André ter Stegenin sairausloman aikana vartioiva Neto kommentoi ottelun alla.

– Ferencvarosille täytyy antaa täysi kunnioitus. He tulevat antamaan kaikkensa. Heidän on täytynyt läpäistä karsinnat ja he ovat voittaneet suuria joukkueita. Kunnioitamme heitä, mutta tavoittelemme voittoa.

Myös Barcelonan valmentaja Ronald Koeman varoitteli kohteliaasti Ferencvarosin vaarallisuudesta.

-Meidän täytyy keskittyä omaan peliimme, sillä saamme vieraaksemme vahvan joukkueen, jonka hyökkääjät voivat tehdä elämämme vaikeaksi, Koeman kommentoi.

– Tappion jälkeen on aina tärkeää voittaa, etenkin Mestarien liigassa. Tärkein ottelu on huomenna (haastattelu annettu maanantaina). Voi olla, että muut pelit saavat enemmän huomiota, mutta me otamme pelin kerrallaan.

Koeman sysäsi ennakkosuosikin paineet koko Mestarien liigaa ajatellen muille, ja katsoo mieluummin eteenpäin kuin viime kausien pahoihin epäonnistumisiin pudotuspeleissä.

– En tiedä, mitä muina vuosina tapahtui. Jos epäonnistumme tällä kaudella, voin vastata kysymyksiin.

– Barca pelaa aina voittaakseen. Emme ole suurin ennakkosuosikki, mutta voimme päästä pitkälle, Koeman arvioi.

Poissaolijat ja oletetut avaukset

Barcelona pääsee otteluun melko hyvällä terveystilanteella, sillä sivussa ovat vain jo mainittu maalivahti Ter Stegen sekä takareisivammasta toipuva Jordi Alba. Miralem Pjanicin odotetaan nousevan tänään Barcelonan avauskokoonpanoon. Vaikka helpolta vaikuttava avauspeli voisi tarjota mahdollisuuden lepuuttaa joitain avainpelaajia, uskotaan vankasti esimerkiksi Lionel Messin avaavan tänäänkin.

Barcelonan oletettu avauskokoonpano: Neto; Dest, Piqué, Lenglet, Junior; Pjanić, De Jong, Messi, Coutinho, Fati; Griezmann

Ferencvarosin oletettu avauskokoonpano: Dibusz; Lovrencsics, Blažič, Kovačević, Ćivić; Sigér, Kharatin, Somália; Zubkov, Isael, Nguen

Ferencvarosilla ei loukkaantumisista johtuvia poissaoloja ole.

Tiistain kaikki ottelut:

19.55 Zenit-Club Brugge
19.55 Kiovan Dynamo-Juventus
22.00 Chelsea-Sevilla
22.00 Rennes-Krasnodar
22.00 Lazio-Borussia Dortmund
22.00 Barcelona-Ferencvaros
22.00 RB Leipzig-Basaksehir
22.00 PSG-Manchester United

Lähteet: AS, Barcelonan kotisivut, Transfermarkt ja UEFA:n kotisivut

Juttua muokattu 20.10. kello 14. Lisätty muutama valmentaja Koemanin kommentti.