David Silva on huomannut lyhyessä ajassa Valioliigan ja La Ligan erot: ”Minun on taas totuteltava siihen”

Kuva: Getty Images
Espanjan A-maajoukkueen entinen keskikenttäpelaaja David Silva palasi tänä kesänä kymmenen vuoden tauon jälkeen kotimaahansa, kun hän jätti Manchester Cityn ja siirtyi Real Sociedadiin.
Silva, 34, ilmoitti jo ennen viime kautta, että se jää hänen viimeisekseen Cityssä. Siitä käynnistyi hurja taistelu hänen allekirjoituksestaan. Silvalla riitti ottajia ympäri maailman, ja pitkään näytti jo lähes satavarmalta, että hän siirtyy Italiaan Lazion riveihin, mutta lopulta hän suuntasi baskiseura Sociedadiin.
Manchesterissa Silva voitti lähes kaiken ja nousi suureksi seuralegendaksi. Hänelle ollaan jopa pystyttämässä patsasta Cityn stadionin ulkopuolelle.
Silva myönsi The Timesin haastattelussa, että hänen on jälleen totuteltava espanjalaiseen jalkapalloon vietettyään vuosikymmenen Englannissa, missä juoksuvoima ja fyysisyys ovat isommassa osassa.
– Me harjoittelemme täällä enemmän kuin Cityssä. Manchesterissa meillä ei välillä ollut edes aikaa siihen otteluruuhkan takia.
– Olen pelannut Real Sociedadissa neljä ottelua ja saanut kaksi keltaista korttia. Ehkä minulla on ongelma tuomarien kanssa ja minun on taas totuteltava siihen [espanjalaiseen jalkapalloon].

LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä