Getafen laitapelaaja Marc Cucurella on saanut jalkapallo-oppinsa Barcelonassa, mutta hän ei ikinä noussut katalonialaisjätissä toden teolla taistelemaan minuuteista edustusjoukkueessa.

Cucurellan, 22, ainoa esiintyminen Barcelonan ykkösmiehistössä tuli lokakuussa 2017 Copa del Reyn ottelussa Real Murciaa vastaan, kun hän pääsi kentälle seitsemäksi minuutiksi.

Hän lähti kesällä 2018 lainalle Eibariin, joka lunasti hänet kauden jälkeen omakseen, mutta Barcelona käytti takaisinosto-optionsa välittömästi ja lainasi hänet Getafeen. Madridilaisseura otti mallia Eibarista ja hankki hänet omakseen, mutta sillä erolla, että Barcelona ei voi kutsua häntä enää takaisin mihinkään sopimusehtoon nojaten.

Cucurella myöntää Diario Sportin haastattelussa, että hän oli pettynyt lähtiessään Barcelonasta, mutta toisaalta se polkaisi hänen ammattilaisuransa lentoon.

– Minusta he eivät antaneet minulle mahdollisuutta. Pelasin viisi minuuttia Copa del Reyssä. Siinä ajassa on vaikea näyttää, mihin pystyy.

– Toisaalta se päätös teki minusta pelaajan, joka tänä päivänä olen. Minulla on mahdollisuus menestyä jalkapallon maailmassa, mutta akatemiapelaajana se on vaikeaa. Barçassa sitä ei tapahtunut, joten minun oli katsottava muualle. Eibarin ja Getafen ansiosta minusta on tullut pääsarjatason ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueen pelaaja.

Cucurella on pelannut Getafessa 50 ottelua. Kuva: Getty Images

Cucurella ei ole kuitenkaan katkera Barcelonan suuntaan. Hän osaa kuvitella itsensä vielä tulevaisuudessa Blaugranan paidassa.

– Barça tulee aina olemaan Barca, se on kotini. Me kaikki haluamme jonain päivänä palata kotiin.

– Teen töitä itseni eteen, jotta saisin hyvän uran. Jos totta puhutaan, niin olisin ilahtunut, jos jonain päivänä eteen tulisi tilaisuus palata Barçaan.

Getafe ja Cucurella isännöivät Barcelonaa lauantaina La Ligassa. Vierasjoukkueen vuosi on ollut täynnä draamaa, mutta Cucurellan mukaan Barcelona on yhtä kova vastustaja kuin aina ennenkin.

– Heillä on yhä sama runko kuin viime vuosina. He ovat tehneet joitain muutoksia, mutta heillä on yhä mahtava joukkue. He taistelevat jokaisen kilpailun voitosta.