Atlético-puolustaja joutui taas leikkaukseen – vammat häirinneet jo yli puolitoista vuotta: ”Olen kyllästynyt tähän”
Kuva: Getty Images
Sime Vrsaljkon vasen polvi tähystettiin viime viikolla. Tuorein operaatio pitää Vrsaljkon sivussa pelikentiltä joulu-tammikuulle saakka.
Atléticon laitapuolustajan loukkaantumisongelmat ovat kestäneet jo pitkään. Vrsaljko loukkasi pahasti vasemman polvensa tammikuussa 2019 pelatessaan lainalla Internazionalen riveissä.
Laina purettiin ja Vrsaljko käväisi polvileikkauksessa muutamaa viikkoa myöhemmin. Vrsaljko palasi pelikuntoon noin vuotta myöhemmin ja pelasi Atléticon paidassa muutaman ottelun ennen koronataukoa.
Koronatauon aikana Vrsaljkon polvi tähystettiin ja kroatialaisen oli määrä palata pelikentille jo muutamaa viikkoa myöhemmin, mutta vamma ei parantunut odotetusti ja nyt puolustaja kävi uudessa tähystysoperaatiossa.
– Tämä saattaa kuulostaa pahalta, koska tämä on kolmas tähystysleikkaus huhtikuun jälkeen, mutta tällä kertaa minä ja lääkärit olemme vakuuttuneita, että kaikki sujuu hyvin. Minulla on ollut paljon huonoa tuuria. Olen jo hyvin kyllästynyt tähän.
– Minulla on ollut vaikeita hetkiä viimeisen puolentoista vuoden aikana. Kun kroppasi ei kestä, mietit, onko olemassa elämää ilman kipuja, Vrsaljko mietti Sportske Novostin haastattelussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu