Lehti: Valencian päävalmentaja halusi erota vain parin kuukauden jälkeen – suunnitelma olisi käynyt kalliiksi
Kuva: Getty Images
Valencian päävalmentaja Javi Gracia halusi jo erota pestistään, mutta hän sai tietää, että joutuisi maksamaan kolme miljoonaa euroa, jos lähtisi seurasta nyt, kertoo Marca.
Gracia nimitettiin Valencian käskyttäjäksi heinäkuussa, mutta hän on pahasti tympääntynyt seuran toimintaan siirtomarkkinoilla. Valencia myi kesällä monta avainpelaajaansa muualle, muttei hankkinut kirjaimellisesti ketään tilalle. Gracia on myös julkisesti kritisoinut seurajohtoa aiheen tiimoilta.
Tilanteeseen nähden Valencia on aloittanut kautensa La Ligassa mukiinmenevästi napaten viidestä ensimmäisestä ottelustaan kaksi voittoa ja yhden tasapelin.
Marcan mukaan Gracia meni siirtoikkunan sulkeuduttua Valencian puheenjohtajan Anil Murthyn puheille ilmoittaakseen seuran omistajalle Peter Limille, että aikoo erota. Murthy teki kuitenkin keskustelussa selväksi, että Gracia joutuisi erotessaan maksumieheksi, eikä se tapahtuisi halvalla.
Gracia kiisti huhut eroaikeistaan EFE:n haastattelussa.
– Haluan huhuja välttääkseni tehdä selväksi, että olen seuran omistajan ja puheenjohtajan käytettävissä.
– Minulle sanottiin seuraan tullessani, että joukkueessa on uudelleenrakennus käynnissä, mutten ajatellut, ettei tänne hankittaisi ketään, kun ottaa huomioon, kuinka monta pelaajaa lähti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”