Lehdet: Athleticin seurajohdossa täysi sota päällä – epäonnistunut hankinta jakoi mielipiteet pahemman kerran
Kuva: Getty Images
Maanantai jää Athleticin seurahistoriaan poikkeavana päivänä.
Athleticin päävalmentaja Gaizka Garitano, joukkueen pelaajat ja urheilutoimenjohtaja Rafa Alkorta olivat näyttäneet vihreää valoa Fernando Llorenten paluulle.
Konkarikärjen oli määrä palata Athleticiin vuosikausien jälkeen. Athletic-kasvatti halusi palata seuraan ja seurapresidentti Aitor Elizegiä ja muutamaa seurajohdon jäsentä lukuun ottamatta koko seura odotti innolla Llorenten paluuta kotiin.
Llorenten paluu ei kuitenkaan toteutunut, sillä Elizegi päätti yksimielisesti, ettei Napolia edustava Llorente siirry Baskimaalle. Alkorta, pelaajat ja Garitano suuttuivat pahemman kerran seurapresidentin päätöksestä.
Siirto olisi ollut taloudellisesti halpa, sillä Llorente olisi siirtynyt Athleticiin ilmaiseksi ja kärjen bruttopalkka olisi ollut noin kaksi miljoonaa euroa.
Alkorta ja Garitano tuntevat itsensä petetyiksi, sillä kaksikko pyysi joukkueeseen uutta hyökkääjää. Alkortan on määrä puhua lehdistölle seuraavien päivien aikana ja urheilutoimenjohtajan odotetaan kritisoivan rajusti Elizegin johtamaa seurajohtoa. Alkorta tuntee itsensä hyödyttömäksi, koska hänen ja joukkueen ehdottamaa hankintaa ei otettu tosissaan seurajohdossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun