Lähde: Palaako maailmanmestari vuosien jälkeen La Ligaan? – kaksi seuraa kiinnostunut
Kuva: Getty Images
Fernando Llorente jättää todennäköisesti Napolin vielä tämän siirtoikkunan aikana. Siirtoikkuna sulkeutuu ensi viikon torstaina.
35-vuotias konkarikärki on herättänyt Sky Sport Italian mukaan Eibarin ja Elchen kiinnostuksen. Seurat kohtaavat tänään La Ligassa, mutta taistelevat myös Llorenten hankinnasta.
Llorenten suuri palkka on tällä hetkellä siirron suurin este. Napolin pitäisi lähtökohtaisesti osallistua Llorenten palkanmaksuun alkaneella kaudella. Llorente ei kuulu Napoli-luotsi Gennaro Gattuson suunnitelmiin ja seura on antanut espanjalaiselle luvan poistua.
Llorenten mielestä nyt on oikea aika palata Espanjaan. Llorente on edellisen kerran pelannut Espanjassa vuonna 2016, jolloin Espanjan paidassa maailmanmestaruuden voittanut kärki edusti Sevillaa.
Eibar on tällä hetkellä astetta todennäköisempi vaihtoehto Llorentelle kuin Elche, sillä hyökkääjä haluaa palata Baskimaalle ja tiedostaa Eibar-luotsi José Luis Mendilibarin pelitavan sopivan hänelle mainiosti.
Llorente muistetaan parhaiten vuosistaan kasvattajaseuransa Athleticin edustusmiehistössä. Llorente teki Athleticissa yli sata maalia.
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä

- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa