Barcelona aloitti sarjakauden loistavasti – Ansu Fati huimassa iskussa
Kuva: Getty Images
Barcelona voitti Villarrealin Camp Noulla La Liga -kauden avausottelussaan maalein 4-0.
Suuren myllerryksen keskellä oleva Barcelona lähti kauteen sekavassa tilanteessa. Se ei kuitenkaan näkynyt sunnuntai-iltana ollenkaan – oikeastaan päinvastoin.
Barcelona oli selvästi vaarallisempi, aktiivisempi ja kokonaisvaltaisempi kuin Unai Emeryn Villarreal. Se tuli selväksi jo alussa. 17-vuotias Ansu Fati iski kaksi maalia ensimmäisen 20 minuutin aikana.
Ensimmäinen täysosumista syntyi Jordi Alban esityöstä. Alba löysi boksiin juosseen Fatin, joka laukoi pallon komeasti yläkulmaan. Seuraavaa maalia ei pitänyt odottaa kauaa. Avauskokoonpanossa ollut Philippe Coutinho syötti vapaaksi jääneelle Fatille ja nuorukainen ohitti toistamiseen Sergio Asenjon.
Fati on hurjassa iskussa, sillä Espanjan A-maajoukkueeseen noussut pelaaja on tehnyt edellisessä yhdeksässä ottelussaan komeat seitsemän maalia.
Leo Messi avasi kauden maalitilinsä puolen tunnin kohdalla rangaistuspotkusta. Hetkeä myöhemmin Villarrealin Pau Torres ohjasi vahingossa Messin keskityspallon omaan maaliin. Ottelun kaikki neljä maalia nähtiin siten avausjakson aikana.
Miralem Pjanic, Pedri ja Trincão tekivät toisella jaksolla kilpailulliset debyytit Barcelonan paidassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla