Quique Setién sai vasta eilen virallisesti potkut – ryhtyy oikeustoimiin Barcelonaa vastaan

Barcelonan ex-luotsi Quique Setién ryhtyy oikeustoimiin seuraa vastaan. AS:n mukaan Setién vaatii Barcelonalta neljän miljoonan euron korvauksia sopimuksen purkamisesta.
Barcelona virallisti Setiénin potkut vasta eilen keskiviikkona, vaikka hänet siirrettiin syrjään joukkueen peräsimestä jo yli kuukausi sitten. Vasta elokuun lopussa kävi ilmi, ettei sopimusta oltu purettu virallisesti, vaikka Setién oli lähettänyt burofaxin seurajohdolle, jossa hän kehotti seuraa viimeistelemään paperityöt. Nyt asiaa tullaan selvittämään oikeussalissa.
Barcelona vahvisti Setiénin potkut aiemmin syyskuussa. Nyt on käynyt kuitenkin ilmi, että Setién vapautettiin tehtävistään vain joukkueen valmentajana – ei seuran työntekijänä. Hänen sopimuksensa on siis ollut voimassa keskiviikkoon asti.
Setién julkaisi asian tiimoilta lausunnon Twitterissä.
Setiénin stintti Barcelonan päävalmentaja kesti vain 25 ottelun ajan, joista hän voitti 16 ja hävisi viisi. Hänet korvattiin hollantilaisella Ronald Koemanilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa