Hernán Crespon mielestä Lionel Messin olisi pitänyt luottaa agenttiin: ”Tuollaisissa tilanteissa tarvitaan ammattilaista”
Kuva: Getty Images
Entinen argentiinalainen huippuhyökkääjä Hernán Crespo on sitä mieltä, että hänen maanmiehensä Lionel Messi olisi voinut saada Barcelonan kanssa käymästään kiistasta haluamansa lopputuloksen.
Crespon näkemyksen mukaan Messin olisi pitänyt luottaa ulkopuoliseen apuun. Crespo kommentoi TyC Sportsille, että Messi olisi saattanut päästä lähtemään Barcelonasta, jos hän olisi käyttänyt neuvotteluissa isänsä Jorge Messin sijaan pelaaja-agenttia.
− Hän ei voi olla olematta samalla isä, ja tuollaisissa tilanteissa tarvitaan ammattilaista, Crespo sanoi.
Nyt Messi jatkaa vielä sopimuksensa viimeisen kauden Barcelonassa ennen kuin voi lähteä katalonialaisseurasta. Supertähden perhe on rakentanut elämänsä Barcelonaan, joten Messin jääminen tulevaksi kaudeksi sisälsi hänen kannaltaan myös hyviä puolia.
− Siinä tilanteessa (neuvottelussa) ei puhu agentti, vaan isä. Agentti ei miettisi tuossa paikassa perheen tunteita, Crespo totesi.
Crespo itse luotti urallaan agenttien apuun.
− En halua vähätellä hänen isäänsä, mutta tällä ei ole samanlaista taustaa kuin agenteilla. Kun puhutaan seurajohtajista, sopimuksista ja rahasta, tarvitaan agentti, joka osaa toimia näiden asioiden parissa, Crespo pohti.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi

- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua