Segundan kohutulla ”korona-ottelulla” hurja draaman kaari – pudonnut suurseura vesitti Fuenlabradan toiveet lisäajalla
Kuva: Getty Images
Deportivo ja Fuenlabrada iskivät perjantai-iltana yhteen Segundan päätöskierroksen viimeisessä ottelussa.
Deportivo voitti ottelun lopulta vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen 2-1, ja murskasi samalla Fuenlabradan unelmat nousukarsintapaikasta.
Viimeinen kierros pelattiin yllä mainittua ottelua lukuun ottamatta jo kolmisen viikkoa sitten.
Deportivon ja Fuenlabradan välinen ottelu jouduttiin kuitenkin siirtämään myöhäisempään ajankohtaan, sillä A Coruñaan matkustaneella Fuenlabradalla todettiin useita koronavirustartuntoja vain muutama tunti ennen ottelun alkuperäistä alkamisajankohtaa.
Viimeinen kierros pelattiin loppuun, ja sen myötä varmistui myös Deportivon putoaminen Segunda B:hen ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.
Deportivon ja Fuenlabradan välisen kamppailun ajankohdan siirtäminen aiheutti valtavasti eripuraa Segundassa pelaavissa seuroissa.
Nousukarsintapaikoista taistelleiden seurojen mielestä koko kierros olisi pitänyt siirtää, jottei niin ikään nousukarsintapaikasta taistellut Fuenlabrada olisi saanut etua päästessään pelaamaan jo putoamisensa varmistanutta Deportivoa vastaan. Muun muassa Elche, Rayo ja Zaragoza julkaisivat vihaisia tiedotteita Espanjan jalkapalloliittoa kohtaan, jossa he syyttivät liittoa ja La Ligaa epäreilusta suhtautumisesta nousukarsintakamppailuun.
Fuenlabrada sai vain seitsemän ammattilaispelaajaa mukaansa perjantaiseen otteluun. Koronavirustartunnoista kärsivällä joukkueella oli ainoastaan kaksi vaihtopelaajaa, ja seura suoritti ottelussa vain yhden pelaajavaihdon.
Fuenlabrada tarvitsi ottelusta tasapelin selvitäkseen nousukarsintoihin. Seura menikin 11. minuutilla johtoon, mutta pelaajansa lomalta takaisin kutsunut Deportivo nousi tasoihin ja lisäajan rangaistuspotkun myötä voittoon.
Fuenlabradan tappion myötä Elche pelaa nousukarsinnoissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27 – Sevilla – pysyykö horjuva jättiläinen pystyssä?
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla