Barcelonasta poistunut oma kasvatti ei ymmärtänyt saamaansa kohtelua – ”Minulle se oli yllätys”
Kuva: Getty Images
Barcelona lainasi Carles Pérezin tammikuussa AS Romaan loppukaudeksi.
AS Roma maksoi lainasiirrosta miljoona euroa ja seura käyttää kymmenen miljoonan euron osto-optionsa Péreziin kauden päätyttyä.
Pérez oli päässyt syyskauden aikana pelaamaan Barcelonassa 12 ottelussa. Pérez sai varsin mukavasti vastuuta kauden ensimmäisissä otteluissa, mutta sen jälkeen peliaikaa ei enää juurikaan herunut, ja lopulta matka jatkui AS Romaan.
Pérezille siirtouutinen tuli yllätyksenä. Pérez ei olettanut joutuvansa jättämään Barcelonaa taakseen.
– Minulle se oli yllätys, että he halusivat minusta eroon. Mielestäni en ansainnut sitä. Sain juniorista lähtien tarjouksia muualta, joitain Englannistakin. Barça B:ssä sain tarjouksia La Liga -seuroilta, mutta kieltäydyin niistä aina, koska halusin nousta Barcelonan edustusjoukkueeseen, Pérez kertoi.
– Myöhemmin sain mahdollisuuteni ja mielestäni käytin ne niin hyvin hyväkseni kuin pystyin. Sain myös edustusjoukkueen pelaajasopimuksenkin. Monet sanoivat minulle, että Barcelonan ulkopuolella olisi vaikeaa, mutta mielestäni Barcelonan ulkopuolella on paljon elämää. Olen hyvin onnellinen AS Romassa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelona-lupaukselle, 21, paha loukkaantuminen – ei pysty pelaamaan neljään kuukauteen
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Marcus Rashford paljasti, kuka Barcelonan pelaajista on tehnyt häneen suurimman vaikutuksen
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Marcus Rashford paljasti, kuka Barcelonan pelaajista on tehnyt häneen suurimman vaikutuksen
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”