La Ligan nousukarsinnoissa nyt lopputurnaus harkinnassa – ”Koronaseuraa” syytetään vakavista rikkomuksista

La Ligan kausi 2019-2020 saatiin pelattua koronatauon jälkeen onnellisesti loppuun, mutta toisen sarjaportaan Segundan suhteen ei oltu aivan yhtä onnekkaita. Päätöskierros jäi yhtä ottelua vaille torsoksi, kun Fuenlabradan joukkueessa todettiin useita koronatartuntoja aivan Deportivo La Coruña -vieraspelin alla. Näin on edelleen auki, mitkä joukkueet nousukarsinnoissa pelaavat.
Neljän karsijan joukkoon selviytyivät varmuudella Real Zaragoza, Girona ja Almería. Neljättä karsijaa on kuitenkin selvitelty jonkin aikaa. Fuenlabradalla olisi ollut mahdollisuus kuuden parhaan joukkoon, mutta sillä jäi viimeinen ottelu pelaamatta. Niinpä neljäs paikka nousuplayoffeissa on ollut menossa Elchelle.
Fuenlabrada ei ole luovuttanut taistelutta. Sen joukkue on ollut koronakaranteenissa A Coruñassa 20. heinäkuuta lähtien. Karanteeni kestää kaksi viikkoa, joten seura on toivonut voivansa pelata rästiottelun sunnuntaina 2.8. Fuenlabrada julkaisi jo tiedotteenkin, jossa todettiin, että se on valmis pelaamaan sunnuntaina.
Ennusmerkit ovat kuitenkin kehnot, sillä tuoreimpien tietojen mukaan näyttää siltä, että Fuenlabradan toiveita ei kuunnella, vaan karsintoihin pääsee Elche. Ymmärrettävästi, sillä Fuenlabradan seurajohto syyllistyi ilmeisen vakaviin rikkomuksiin.
Espanjan jalkapalloliiton asianajaja esittää Fuenlabradalle tappiota perutusta ottelusta, sillä raportin mukaan seurajohto tiesi joukkueen sisäisistä koronatartunnoista ennen A Coruñaan lentämistä. Se ei informoinut tapauksista pelaajia eikä viranomaisia, vaarantaen siten pelaajien, tuomarien ja seurojen työntekijöiden terveyden.
-El Fuenlabrada conocía el brote de coronavirus antes de subirse al avión
-Se le ocultó a la plantilla y a las autoridades pertinentes
-Puso en riesgo a jugadores, árbitros, empleados y cuerpo técnico
-Considera los hechos 'muy graves'
Ongelmat eivät rajoitu vain Fuenlabradan rästiotteluun ja joukkokaranteeniin. Keskiviikkona selvisi, että myös Almerían ja Real Zaragozan pelaajistoissa oli todettu koronatartunta yhdellä pelaajalla. Niinpä La Ligan ja Espanjan jalkapalloliiton johdossa tehdään nyt kaikki voitava, että karsinnat saataisiin jotenkin pelattua.
Yhtenä vaihtoehtona on esitetty, että kaikki karsintoihin osallistuvat joukkueet kokoontuvat leireille omiin harjoituskeskuksiinsa ja hotelleihinsa, jotta uusilta tartunnoilta vältyttäisiin. Ulkomaailmalta eristyttäisiin välierien ja nousukarsinnan finaaliin loppuun saakka.
Toinen vaihtoehto on pelata koko nousukarsinta turnausmuotoisena yhdellä paikkakunnalla. Näin tehtiin myös Segunda B:n nousukarsinnoissa. Tällöin isäntäkaupungiksi valittaisiin paikkakunta, jossa koronatilanne ei ole erityisen paha. Välierät voitaisiin pelata yksiosaisina, ja loppuottelu samoin.
[readmore from=Segunda]
La Liga oli kuitenkin sikäli kaukaa viisas, että sarjakauden pelaaminen tiiviseen tahtiin jätti kalenteriin mukavasti pelivaraa. Viimeiseksi mahdolliseksi pelipäiväksi on määritelty 16.8., joten tulipalokiirettä ei vielä ole. Tuota myöhemmin ei kuitenkaan enää voida pelata, jotta ensi kauden ottelukalenterit saadaan laadittua ajoissa.
Siihenkin varaudutaan, ettei nousukarsintoja pystytä pelaamaan lainkaan. Tällöin todennäköisin vaihtoehto olisi Segundassa kolmanneksi sijoittuneen Real Zaragozan suora nousu. Myös La Ligasta pudonnut Leganés voi vielä saada sarjapaikkansa takaisin, mikäli Fuenlabrada päätetään pudottaa kabineteissa Segunda B:hen. Nämä ovat kuitenkin vähiten mieluisia vaihtoehtoja.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden harteille
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Trent Alexander-Arnold puhui tunteistaan Diogo Jotan tragedian jälkeen: ”Hän oli täällä kanssani”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”