Espanjalaisseurojen tekemissä koronatesteissä on paljastunut uusia koronatartuntoja. Uudesta COVID-19-tartunnasta tiedottivat keskiviikkona niin La Ligan neljänneksi sijoittunut Sevilla FC kuin nousukarsintoihin valmistautuvat Almería ja Real Zaragozakin.

Sevilla teki koko joukkueen pelaajille ja valmennustiimille koronatestit viime sunnuntaina. Niissä selvisi, että yksi edustusjoukkueen pelaaja on sairastunut koronavirukseen. Hänen kerrotaan olevan oireeton, terve ja kotikaranteenissa.

Sen lisäksi, että Sevilla eristi henkilön muista joukkueen jäsenistä, se peruutti väliaikaisesti joukkueen harjoitukset ja desinfioi harjoituskeskuksensa. Lisäksi Sevilla on jo toteuttanut kaksi uutta testausrupeamaa koko joukkueelle. Kaikki ensimmäisten testien tulokset olivat negatiivisia. Toisten, keskiviikkona tehtyjen testien tulokset saadaan torstaiaamuna.

Mikäli keskiviikon testienkin tulokset ovat negatiivisia, palaa Sevilla harjoituksiin torstai-iltapäivänä, tiettyjä rajoituksia noudattaen.

Sevillan kausi jatkuu 6.8. Eurooppa-liigan neljännesvälierissä AS Romaa vastaan.

Koronavirustartunnasta tiedottivat myös UD Almería ja Real Zaragoza.

Almería testasi koko edustusjoukkueen henkilöstön tiistaina, ja eristi La Ligan koronaprotokollan mukaisesti sairastuneen henkilön nopeasti muusta joukkueesta. Kyseinen pelaaja on oireeton ja hänen terveydentilansa hyvä.

Myös Almería perui virusdiagnoosin jälkeen harjoituksensa ja määräsi joukkueen tilapäiseen kotikaranteeniin. Koko joukkue testataan toistamiseen vielä keskiviikon aikana.

Real Zaragoza teki muiden seurojen tavoin koronavirustestit koko joukkueelleen maanantaina. Kaikki testitulokset olivat negatiivisia. Keskiviikkoaamuna eräs Zaragozan pelaajista alkoi kuitenkin kärsiä koronavirusoireista. Pelaajalle tehtiin ripeästi uusi COVID-19-testi, ja tällä kertaa tulos oli positiivinen. Näin pelaaja eristettiin muusta joukkueesta. Myös muu joukkue määrättiin kotikaranteeniin. Koko joukkue testataan uudestaan torstaina.

[readmore from=Koronavirus]

Almerían ja Real Zaragozan lisäksi varmuudella paikkansa nousukarsintoihin on varmistanut Girona, jonka on määrä pelata karsinnoissa Almeríaa vastaan. Real Zaragozan välierävastus on näillä näkymin Elche, mutta tilanne on edelleen epäselvä.

Nousukarsintapaikkaa havitellut Fuenlabrada nimittäin pelasi ottelun muita vähemmän, sillä sen päätöskierroksen ottelu Deportivo La Coruñaa vastaan peruttiin joukkueen lukuisten koronatartuntojen vuoksi. Sekavan tilanteen vuoksi myös Rayo Vallecano on anonut esiplayoff-ottelua Elcheä vastaan nousukarsintapaikasta. Karsinnoille ei ole vielä voitu määritellä tarkkaa ajankohtaa.