Real Madrid jatkoi voittoputkeaan – Sergio Ramosin hurja vire sai jatkoa
Real Madrid nappasi kolme pistettä sunnuntaina La Ligassa, kun se kaatoi Athletic Bilbaon vieraskentällä lukemin 1-0. Sen sarjajohto Barcelonaan nähden on nyt seitsemän pistettä. Barcelona pelaa oman ottelunsa vielä myöhemmin sunnuntaina Villarrealin vieraana.
Voitto oli Los Blancosille seitsemäs peräkkäinen La Ligassa. Sillä on pelaamatta vielä neljä ottelua kuluvan kauden osalta.
Avausjakso oli melko tasaista peliä, eikä huippupaikoilla juhlittu. Kotijoukkueen paras paikka osui Raul Garcialle, mutta Thibaut Courtois kuitenkin torjui espanjalaisen puskun. Madridilaisten paras paikka puolestaan siunaantui aivan jakson loppupuolella Karim Benzemalle, mutta ranskalaisen pusku meni hiukan ohi maalin.
Vieraat ottivat toisella jaksolla enemmän peliä haltuunsa, mutta hyvät maalipaikat loistivat edelleen poissaolollaan. Lopulta Real Madrid sai haluamansa 72. minuutilla. Se sai rangaistuspotkun VAR-tarkastuksen jälkeen, kun Dani Garcia astui nappulat edellä Marcelon jalkapöydän päälle.
Kapteeni Sergio Ramos ei rangaistuspotkusta tälläkään kertaa epäonnistunut. Maali oli Ramosille jo kymmenes kuluvan kauden La Ligassa. Hän on iskenyt viimeiseen viiteen otteluun neljä maalia.
Lisäosumia ei ottelussa enää nähty, joten Real Madrid nappasi mestaruustaiston kannalta erittäin isot kolme pistettä.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään