Chilen maajoukkuemies jätti La Liga -kauden kesken – jatkanee pelaamista Espanjassa
Kuva: Getty Images
34-vuotias Fabián Orellana on pelannut viimeisen ottelunsa Eibarin paidassa. Chileläislaituri vahvisti asian itse Instagram-tilillään.
– Pelasin tänään viimeisen pelini joukkueessa. Olen hyvin surullinen, mutta haluan kiittää suurenmoista valmennusryhmää ja kaikkia pelikavereitani yhdessä viettämistämme kahdesta ja puolesta vuodesta. Haluan myös kiittää Eibarin suurenmoisia kannattajia minua kohtaan osoittamastaan luottamuksesta. Perheeni ja minä olimme täällä hyvin onnellisia, ja kaikki ovat ikuisesti sydämissämme. Kiitos ja aúpa Eibar, Orellana kirjoitti.
Eibar voitti sunnuntaina vieraskentällä Granadan 2-1, ja käytännössä jota kuinkin sinetöi paikkansa La Ligassa. Ero putoamisviivaan kasvoi jo yhdeksään pisteeseen, kun kautta on pelaamatta kuusi kierrosta. Orellanan sopimus Eibarin kanssa umpeutuu tiistaina. Hänellä oli mahdollisuus jatkaa sopimustaan kauden loppuun asti, mutta pelaaja kieltäytyi kunniasta. Syynä oli pelko loukkaantumisesta, joka voisi vaikuttaa sopimukseen uuden seuran kanssa. AS:n mukaan Orellana on jatkamassa pelaamista La Ligassa ja siirtyy luultavasti ensi kaudeksi Real Valladolidiin. Orellana on pelannut Espanjassa jo kaudesta 2009-2010 lähtien. Hän on edustanut järjestyksessä Xereziä, Granadaa, Celta Vigoa, Valenciaa ja tammikuusta 2018 lähtien Eibaria. [readmore from=Orellana-Fabian] Kuluva La Liga -kausi on ollut Orellanan pääsarjauran tehokkain, sillä hän teki Eibarille kahdeksan maalia ja syötti seitsemän. Lisäksi kahdessa cup-ottelussa Orellana alusti kolme osumaa. Hän on ollut Eibarin ylivoimaisesti tehokkain pelaaja oltuaan suoraan mukana tasan kaksi kertaa useammassa maalissa kuin seuraavaksi tehokkaimmat pelaajat Pablo de Blasis (4 maalia, 5 maalisyöttöä) ja Charles (9 maalia). Oikeana laitahyökkääjänä parhaiten viihtyvä Orellana on pelannut Chilen A-maajoukkueessa kaikkiaan 41 ottelua. Edellisen, ja vuoden 2019 ainoan maaottelunsa hän pelasi viime lokakuussa. Orellana oli mukana myös Chilen MM-kisajoukkueissa vuosina 2010 ja 2014, vaikka pelasikin turnauksissa yhteensä vain yhdessä pelissä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa