Puolustava keskikenttäpelaaja loistaa hyökkääjänä – ”Pelaan siellä, missä valmentaja haluaa”

Marcos Llorente tunnetaan puolustavana keskikenttäpelaajana.
Llorentea nähdään harvoin vastustajan hyökkäyskolmanneksella, sillä madridilaista on jo vuosien ajan pidetty tunnollisena pelaajana etenkin puolustussuuntaan.
Viime aikoina asiat ovat kuitenkin kääntyneet päälaelleen. Nykyään Atléticon päävalmentaja Diego Simeone peluuttaa Llorentea joko kärjessä tai hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Jälki on ollut hurjaa.
Llorente on ollut koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen kenties jopa La Ligan paras pelaaja – ja vieläpä vieraalla pelipaikalla.
Llorente tiedostaa, miten hyvin pelit ovat sujuneet.
– Kun pelaaja on hyvässä iskussa, se näkyy ja sen voi tuntea. Itseluottamus ja moraali nousee ja sen näkee kentällä. Kärjen pelipaikka on yksi asia lisää, jonka voin lisätä peliini. Autan siellä joukkuettani ja se tekee minut onnelliseksi.
– Tämä on paras hetkeni Atléticossa. Pelit sujuvat todella hyvin ja olen myös kunnossa, joten voin keskittyä jalkapalloon sataprosenttisesti. Kaikki on hienompaa, kun tuloksetkin ovat hyviä.
Llorente suostuu pelaamaan millä tahansa pelipaikalla, kunhan peliaikaa tulee.
– Pelaan siellä, missä valmentaja haluaa. Oli se sitten puolustavana keskikenttäpelaajana, laidalla tai kärjessä. Olen jalkapalloilija ja annan kaikkeni siellä, missä valmentaja uskoo minun auttavan joukkuetta. Tämä antaa minulle valtavasti itseluottamusta.
- Saudi-Arabiassa suunnitellaan jahtia Robert Lewandowskista
- Celta Vigo myi hyökkääjänsä Valioliigaan yli 20 miljoonalla eurolla
- Barcelona käy neuvotteluja ”Ruotsin Messistä”
- Real Madridin kannattajille hyviä uutisia Kylian Mbappésta
- Atlético Madridin toivo Club World Cup -pudotuspeleistä elää
- Romano: Barcelona yhteisymmärrykseen jättisopimuksesta – Espanjan maajoukkuepelaajalle luvassa muhkeat tienestit
- Kylian Mbappé joutui sairaalaan
- Dani Ceballos kertoi mielipiteensä Real Madridin uudesta hankinnasta: ”Jos hänet on hankittu tänne, niin…”
- Ronald Araújon tilanne herättää erimielisyyksiä Barcelonan seurajohdossa
- Atléticon maalitykki saattaa vaihtaa maisemaa

- Cope: Marc-André ter Stegen aikoo jäädä Barcelonaan