Atléticon sankari myönsi – ”Minun olisi annettava enemmän harjoituksissa”

Vitolo nousi lauantai-iltana Atléticon sankariksi puskettuaan Valladolid-ottelun voittomaalin kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa.
Vitolon kausi on ollut vaikea. Espanjalainen on kärsinyt viime kausien tapaan loukkaantumisista, ja kunnossa ollessaan vastuu on jäänyt olemattomaksi.
Alkukaudella Vitolo viimeisteli sarjassa kaksi maalia, joiden ansiosta Atlético nappasi muutaman voiton, mutta sen jälkeen laitahyökkääjä on jäänyt muiden varjoon.
Vitolo vakuuttaa, että pienestä roolistaan huolimatta hän ei ole ajatellut poistuvansa seurasta.
– En tiedä, miksen olen avauskokoonpanon pelaaja. Teen parhaani mukaan töitä. Kaikki haluamme pelata. Luonnollisesti olet pettynyt, kun jäät penkille, mutta tästä tilanteesta on noustava ja ainoa tapa siihen on työskennellä tunnollisesti ja antaa kaikkensa harjoituksissa. Ehkä minun olisi annettava enemmän harjoituksissa, Vitolo totesi ottelun jälkeen.
– Siten voisin voittaa Diego Simeonen luottamuksen. Olen hyvin onnellinen Madridissa, kuten perheenikin. En ajattele muuta kuin Atléticossa pelaamista sopimukseni loppuun saakka. Minun on päästävä pelaamaan ja yritän voittaa avauksen paikan ja osoittaa valmentajalle voivani pelata.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen
- Barcelona vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Barcelona myi oikeudet pelaajaan – kesän hankinnat saadaan nyt rekisteröityä?
- La Liga -kauden avausmaali nähty – karmea moka maalivahdilta
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Barcelona myi oikeudet pelaajaan – kesän hankinnat saadaan nyt rekisteröityä?
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki
- La Ligan kausiennakko 2025-26: Barcelona on ykkössuosikki mestariksi
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen
- La Ligan kausiennakko 2025-26: Real Madrid lähtee altavastaajana mestaruustaisteluun