Barcelonan koronarikkuri yhä valmentajan suunnitelmissa: ”Hän pyysi anteeksi minulta ja kaikilta muilta”
Kuva: Getty Images
Barcelonan päävalmentaja Quique Setién sanoo, että laitapuolustaja Nélson Semedo on ehdolla avauskokoonpanoon, vaikka portugalilaispakki jäi kiinni koronavirusmääräysten rikkomisesta.
Semedo, 26, osallistui alkuviikosta syntymäpäiväjuhliin, joissa oli paikalla ainakin 20 ihmistä, vaikka sallittu enimmäismäärä Barcelonassa on tällä hetkellä 15 henkeä. Kenelläkään juhlissa ei ollut myöskään kasvomaskeja tai hanskoja.
Portugalin maajoukkuepuolustaja rikkoi sekä La Ligan että terveysviranomaisten määräyksiä ja joutui jättämään torstain harjoitukset kurinpidollisista syistä väliin. Semedolle tehtiin koronavirustesti, joka tuli negatiivisena takaisin, ja hän palasi treenikentälle perjantaina.
Barcelona pelaa ensimmäisen ottelunsa koronatauon jälkeen lauantaina, kun se vierailee Mallorcan luona. Setienin mukaan Semedo saattaa olla avauksessa, vaikka esiintyikin tällä viikolla ikävissä otsikoissa.
– En ole vielä päättänyt, pelaako hän huomenna [lauantaina] vai ei. Mutta hänen erehdyksensä ei vaikuta mitenkään päätökseeni. sanoi Setien Diario Sportin mukaan.
– Hän oli tietysti todella huolissaan. Hän ei ollut täysin tietoinen tilanteesta. On selvää, että hän teki virheen, mutta se oli hänen osaltaan erehdys. Hän pyysi anteeksi minulta ja kaikilta muilta. Se oli virhe, ei mitään muuta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista