Jari Litmanen muistelee podcastissa vuotta 2000, kun koko Camp Nou vihelsi hänelle: ”Oli siinä kiva mennä sisään”

Kuva: Juha Tamminen
Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmanen avasi mietteitään La Ligasta Unibetin Kuninkaan Puhe -podcastissa. Litmanen edusti Barcelonaa 1999-2001.
La Liga käynnistyy koronatauon jälkeen uudestaan torstai-iltana, kun Sevilla kohtaa Real Betisin. Litmanen muistelee tuoreessa jaksossa aikaansa Espanjassa. Litmanen kertoo jaksossa Barcelona-kannattajien kriittisyydestä.
Kaudella 1999-2000 Barcelona eteni Mestarien liigan välieriin sekä Copa del Reyn välieriin. Sarjassa joukkue sijoittui toiseksi. Kannattajien suhtautuminen kauteen kertoo paljon siitä, kuinka kova tarve menestykselle Barcelonassa on joka kausi.
– Sehän oli kannattajille katastrofikausi! Silloin oli protestia seuran puheenjohtajaa, valmentajaa ja ulkomaalaispelaajia vastaan, Litmanen kertoo.
Litmanen koki Camp Noun vihan niskassaan kyseisellä kaudella. Barcelona kohtasi kotikentällään Valencian Mestarien liigan välierien toisessa osaottelussa. Ensimmäinen kohtaaminen oli päättynyt Valencian 4-1-voittoon. Litmanen tuli toisessa osaottelussa kentälle 77. minuutilla ja sai kuulla kannattajien raivon.
– Pelasimme kotona Mestarien liigan välierän toista ottelua Valenciaa vastaan. Olimme hävinneet ensimmäisen pelin vieraissa 4–1, ja olimme 0–1 tappiolla kun tulin vaihdosta sisään, ja sain hirveän vihellyskonsertin.
Lopulta Barcelona voitti ottelun 2-1, mutta se ei riittänyt finaaliin. Valencia nappasi finaalipaikan yhteismaalein 5-3. Välieriin jääminen ei varsinaisesti ollut Barcelonassa kovin korkealle arvostettava saavutus.
– Oli siinä kiva mennä sisään kentälle. Me oltiin lopulta kuitenkin vain kahden maalin päässä jatkoajasta, ja Mestarien liigan finaalista, Litmanen toteaa.
Espanjassa jalkapallomedia on vahvasti jakautunut kahteen leiriin. Lyhyesti sanottuna on olemassa katalonialainen lehdistö ja madridilainen lehdistö. Jalkapallosta kirjoitetaan joka päivä sivutolkulla. Se oli uutta Litmaselle, joka huomasi myös, että kaikki uutiset eivät aina olleet sieltä luotettavimmasta päästä.
– Uutisia pitää olla paljon. Ja jos uutisia ei ole, niin niitä keksitään. Se on hyvin harmaata aluetta, että mikä pitää paikkansa ja mikä ei.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä