Liverpoolin timanttia houkuteltiin Real Madridiin – sanoi Sergio Ramosille ei
Kuva: Getty Images
Huhtikuussa 17 vuotta täyttänyt Harvey Elliott on yksi Englannin suurimmista pelaajalupauksista. Liverpool hankki hänet Fulhamista viime heinäkuussa, ja kauden aikana Elliott on esiintynyt Redsin ykkösjoukkueessa jo seitsemän kertaa. Peleistä kuusi on ollut FA Cupin ja Liigacupin otteluita, mutta valioliigadebyyttikin tapahtui Sheffield United -ottelun lisäajalla 2. tammikuuta.
Englannin alle 17-vuotiaiden maajoukkuelaituri oli viime kesänä monen muunkin suurseuran hankintalistalla. Elliottia tavoittelivat muun muassa PSG, Manchester City, Chelsea ja Arsenal. Sekä Real Madrid.
The Athletic kertoo, että Harvey Elliott kävi Real Madridin kutsumana Madridissa viime kesänä, ennen päätöstään uudesta seurastaan. Hänelle tarjottiin kierros Santiago Bernabéulla sekä Realin harjoituskeskuksessa. Real Madrid yritti vakuuttaa Elliottin siitä, että siirto Real Madridiin olisi tälle paras ratkaisu.
Real Madrid sai kuitenkin yllättyä, kun nuorukaiselle näytettiin Realin kapteenin Sergio Ramosin pelipaitaa. Kierroksen esittelijät ehdottivat Elliottille Ramosin tapaamista, mutta vieras kieltäytyi kunniasta Mestarien liigan loppuottelun tapahtumiin vedoten.
– Kiitos, ei tarvitse. En ole pitänyt Ramosista sen jälkeen, kun näin, mitä hän teki Mo Salah’lle, Elliott vastasi suorasukaisesti.
Kevään 2018 Mestarien liigan finaalin puhutuin tapahtuma oli Harvey Elliottin mielessä selkeänä. Hän oli Liverpoolin fani, ja oli isänsä Scottin kanssa paikalla Kiovassa, kun Ramos väänsi finaalissa Salah’n nurin, pakottaen tämän olkapäävamman takia vaihtoon kesken ottelun. Oli selvää, ettei Ramosin tapaaminen painaisi Elliottin vaakakupissa mitään.
[readmore from=Real-Madrid]
Myöhemmin kesällä Elliottin perhe oli lomamatkalla Portugalissa, kun Liverpool teki peliliikkeensä. Tarjous ei ollut rahakkain, mutta tunnepuoli ratkaisi.
– Se tarjous yllätti minut. En voinut uskoa sitä todeksi, Elliott myönsi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Virallista: Entinen superlupaus lähtee hakemaan vauhtia Valenciasta
- Marc Casadón siirtosaagassa hurja käänne – yllättävä seura iski viime metreillä
- Virallista: Barcelonalle uusi hyökkääjä
- Ex-superlupaus Liverpoolista La Ligaan
- Marca: Atlético vaatii Julián Álvarezia antamaan potkut agentilleen
- Romano: Atlético Madrid yrittää napata Argentiinan maajoukkuepelaajan
- Julián Alvarez lähetti viestin tulevaisuudestaan
- AS: Dani Ceballos palaamassa kasvattajaseuraansa
- Toimittaja: Atlético haluaa eroon kallispalkkaisesta pelaajastaan – siirtoneuvottelut käynnissä
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Ville Koski keräsi kehuja espanjalaismedialta – ”Hän ei turhia kikkaile”