Valencian Mestarien liiga -vastustajan koronaviruksen saaneelta valmentajalta paljastus: oli sairaana pelissä – Valencialta pöyristynyt kannanotto
Kuva: Getty Images
Valencia putosi Atalantalle maaliskuussa Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Myöhemmin on käynyt ilmi, että joukkueiden ensimmäinen osaottelu saattoi edistää koronaviruksen leviämistä pahasti.
Toinen osaottelu pelattiin Valenciassa Mestallalla suljettujen ovien takana. Atalantan päävalmentaja Gian Piero Gasperini on tuoreeltaan paljastanut olleensa sairaana kyseisessä pelissä.
Gasperinin elimistöstä on löytynyt koronaviruksen vasta-aineita, mikä tarkoittaa sitä, että hän on sairastanut COVID-19-taudin.
Valenciassa ei ilahduttu Atalantan päävalmentajan paljastuksesta. Espanjalaisseura julkaisi asiasta oman kannanottonsa.
− Jos näin on ollut, hän on asettanut lukuisia ihmisiä vaaraan Valenciassa heidän reissunsa aikana, Valencia kirjoitti ja jatkoi.
− Pitää muistaa, että ottelu pelattiin tyhjille katsomoille tiukennetuissa olosuhteissa, jotta tauti ei pääsisi leviämään. Ja juuri sitä varten, ettei paikalle olisi tullut ihmisiä, jotka olivat riskialueelta.
Lähde: ESPN
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista