La Ligan tulevat siirtoikkunat pantu paikoilleen
Kuva: Getty Images
La Liga -kausi jatkuu ensi viikolla, torstaina 11.6. pelattavalla Sevillan derbyllä. Kausi 2019-2020 aiotaan pelata loppuun tiiviillä, kahden kierroksen viikkotahdilla heinäkuun loppuun mennessä.
Uuden La Liga -kauden on puolestaan määrä alkaa 12. syyskuuta, useita viikkoja tavallista myöhemmin. Pelaajasiirtoja tänä kesänä tuskin nähdään tavanomaista määrää, mutta joka tapauksessa seurajohtajien kesästä tullee kiireinen.
Nyt Espanjan jalkapalloliitto on määritellyt tulevat kaksi siirtoikkunaansa. Espanjan osalta koronaviruspandemia ei suuria mullistuksia siirtoikkunoihin tuonut, sillä siirtoajat ovat jokseenkin tavanomaiset. Kesän siirtoikkuna on Espanjassa auki 1.7.-1.9. Siirtoaika siis umpeutuu puolitoista viikkoa ennen uuden sarjakauden alkamista. Talven siirtoikkuna on Espanjassa puolestaan 4.1.-1.2.2021.
Joissain muissa maissa muutokset ovat suurempia. Esimerkiksi Englannissa ja Ranskassa kesän siirtoikkuna aukeaa jo ensi viikolla, keskiviikkona 10. kesäkuuta. Pelaajat saavat kuitenkin pelata vanhoissa seuroissaan kauden 2019-2020 loppuun asti ja siirtyy uuteen seuraan vasta, kun kauden viimeinen peli vanhassa seurassa on pelattu.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti