Espanjalaisikoni kertoi, miksei siirtynyt Real Madridiin – ”Tiesin sen jo valmiiksi, seurat eivät olleet väleissä keskenään”
Kuva: Getty Images
Gaizka Mendieta kuului vuosituhannen vaihteessa Espanjan parhaimpiin keskikenttäpelaajiin.
Mendieta edusti yhdeksän vuoden ajan Valenciaa, jossa Espanjan A-maajoukkueessa 40 kertaa esiintynyt Mendieta voitti Copan ja Supercopan.
Valenciasta matka jatkui hurjalla 48 miljoonan euron siirtosummalla Lazioon, mutta Italiassa Mendieta ei saanut itsestään parasta irti. Mendieta pelasi Barcelonassa lainalla Laziosta, ja siirtyi lopulta Middlesbrough’n paitaan.
Real Madrid oli hankkinut aiemmin Valenciasta Predrag Mijatovicin maksettuaan serbialaiskärjen 14 miljoonan euron ulosostopykälän.
Valencia suuttui Real Madridille pahemman kerran Mijatovicin ulosostopykälän aktivoimisesta, ja katkaisi täysin välit madridilaisseuraan. Real Madrid oli kiinnostunut myös Mendietasta, mutta Mendieta tiesi jo valmiiksi, ettei siirtoa tapahtuisi.
– Pitää paikkansa, että Real Madrid halusi hankkia minut, mutta tiesin jo valmiiksi, ettei siirtoa tapahtuisi. Seurat eivät olleet väleissä, eikä Valencia antaisi senttiäkään alennusta, koska välit olivat tuhoutuneet Mijatovicin vuoksi. Teimme Valencian kanssa yhdessä päätöksen Lazio-siirrosta, koska uskoimme sen olleen paras ratkaisu kaikille, Mendieta kertoi AS:lle.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Real Sociedadille erittäin tärkeät kolme pistettä
- Barcelona-lupaukselle, 21, paha loukkaantuminen – ei pysty pelaamaan neljään kuukauteen
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu