Entinen Barcelonan pelaaja paljasti: Siirtyi seuraan suuren palkan vuoksi – ”Minulle sanottiin, etten pelaisi paljoakaan”
Kuva: Getty Images
Alex Song siirtyi Arsenalista Barcelonaan kesällä 2012. Barcelona maksoi Songista Arsenalille noin 20 miljoonaa euroa.
Keskikenttäpelaaja pelasi Barcelonassa kahden kauden aikana 65 ottelussa, ja siirtyi lainalle West Hamiin kahdeksi kaudeksi kesällä 2014. Song poistui Barcelonasta kauden 2015-16 jälkeen siirryttyään ilman siirtokorvausta Rubin Kazaniin.
Kamerunilainen keskusteli Instragramissa maanmiehensä Pascal Siakamin kanssa ja kertoi ajastaan Arsenalissa.
– Suurin osa nuorista jalkapalloilijoista elää yli varojensa. Tiedätkö kuinka paljon ansaitsin kahdeksan vuoden aikana Arsenalissa? Vannon, että vasta viimeisen neljän vuoden aikana palkkani noustessa ymmärsin, että olin tuhlannut aivan liikaa rahaa. En kyennyt säästämään kahdeksan vuoden aikana edes sataa tuhatta puntaa pankkitililleni. Ihmiset ajattelivat minun olevan miljonääri, mutta ei se ollut niin, Song totesi.
Song kertoi siirtyneensä Barcelonaan käytännössä vain rahan vuoksi.
– Kun sain kuulla summan, jonka tienaisin Barcelonassa, en kyseenalaistanut siirtoa sekuntiakaan. Ajattelin vain vaimoani ja lapsiani ja sitä, että meidän olisi saatava säästöjä uran jälkeiseen elämään. Puhuin Barcelonan seurajohdon kanssa ja minulle sanottiin, etten pelaisi paljoakaan, mutta ei se haitannut, koska tiesin olevani pian miljonääri.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid rustasi 30-vuotiaalle puolustajalle monivuotisen sopimuksen
- Michael Olise Real Madridiin? Ranskan MM-tähti antoi vastauksen
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Michael Olise Real Madridiin? Ranskan MM-tähti antoi vastauksen
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa