AS: Real Madridissa suunnitellaan uutta hyökkäystrioa – MHH-kolmikon markkina-arvo jo nyt 332 miljoonaa euroa
BBC oli Real Madridissa hyökkäystrio, joka takoi parhaimmillaan julmaa jälkeä.
BBC:hen kuuluivat Gareth Bale, Karim Benzema ja Cristiano Ronaldo. Tämä trio toi Madridiin muun muassa neljä Mestarien liiga -pokaalia viiden vuoden sisään.
Aika on nyt jo BBC:stä jättänyt. Ronaldo on Juventuksessa ja Bale lähtökuopissa. Benzema vielä puksuttaa Realin keskushyökkääjänä, mutta juuri nyt meneillään on jonkinlainen välivaihe.
Madridilaislehti AS kertoo, että seuraava hyökkäystrio on jo suunnitteilla. Se kulkisi nimellä MHH. M olisi Kylian Mbappé, ensimmäinen H Erling Braut Håland ja toinen H Eden Hazard.
Hazard Realilla on jo. Hän siirtyi seuraan viime kesänä Chelseasta 100 miljoonan euron kaupassa. Toistaiseksi Hazardin vaikutus on jäänyt hyvin olemattomaksi. Loukkaantumiset ovat pilanneet osan kaudesta, ja Hazard on kyennyt pelaamaan vain 15 ottelua. Tehoja on syntynyt ainoastaan yhden maalin ja viiden maalisyötön verran.
Tänä kesänä ei odoteta siirtomarkkinoilta suuria, mutta Real-johdon tähtäin on jo kohdistettu kesään 2021. Silloin seura yrittää AS:n tietojen mukaan napata markkinoilta sekä Mabppén että Hålandin.
21-vuotias Mbappé on tällä hetkellä oikeastaan kaikkien seurojen saavuttamattomissa, mutta jos hän ei PSG:n kanssa jatkosopimusta tee, kesällä 2021 tilanne on eri. Mbappén sopimus PSG:n kanssa ulottuu nimittäin kesään 2022.
Håland puolestaan siirtyi vasta muutama kuukausi sitten Borussia Dortmundiin. Siirtosumma oli vain 20 miljoonaa euroa. Hänen sopimuksensa ulottuu kesään 2024, mutta Dortmund-sopimukseen kirjattiin ulosostopykälä. Sen suuruus on lehtitietojen mukaan 75 miljoonaa euroa.
[readmore from=siirtouutiset]
MHH olisi jälleen yksi voimannäyte Real-pomo Florentino Péreziltä. Helppoa tai halpaa kolmikon kasaaminen ei kuitenkaan ole. Transfermarktin mukaan kolmikon yhteenlaskettu siirtomarkkina-arvo on tällä hetkellä 332 miljoonaa euroa.
Hazardista Real tosiaan maksoi jo 100 miljoonaa. Jos Hålandin saisi 75 miljoonalla, se voisi osoittautua jopa edulliseksi kaupaksi. Mbappésta Real joutuu pulittamaan melko varmasti kolminumeroisen summan. Nuoren ranskalaisen siirtomarkkina-arvo on tällä hetkellä peräti 180 miljoonaa euroa.
Entä miten MHH sijoittuisi kentällä? Hazard hyökkäisi vasemmalta, Mbappé oikealta ja Håland hoitaisi keskikaistan.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään