Miten paluu harjoituksiin on sujunut? – La Ligan konkarikärki kertoi mielipiteensä: ”Hän ei voi juurikaan vaikuttaa mihinkään”

La Liga -seurat ovat palanneet harjoituksiin.
Seurat tekivät viime viikolla koronavirustestit pelaajilleen, ja yksilölliset harjoitukset käynnistyivät viime viikonloppuna.
Pelaajat harjoittelevat muutaman pelaajan ryhmissä turvavälejä kunnioittaen. Joukkueharjoituksien odotetaan käynnistyvän seuraavan viikon aikana.
Getafen 38-vuotias konkarikärki Jorge Molina kertoi seuran haastattelussa, miltä paluu harjoituksiin yli kahden kuukauden jälkeen tuntui.
Loistavasti Getafessa pelanneen Molinan mukaan joukkueen päävalmentaja José Bordalás ei kykene juurikaan vaikuttamaan harjoituksiin, sillä pelaajat tekevät vain kuntoharjoituksia.
– Hän ei voi juurikaan vaikuttaa mihinkään, koska teemme yksin töitä kentällä. Avaamme kroppaamme ja palaamme pikku hiljaa normaalien harjoituksien pariin. Teemme kuntoharjotuksia, ja yritämme välttää loukkaantumisia. Emme ole juurikaan pallon kanssa tekemisissä näiden olosuhteiden vuoksi, Molina totesi.
– Emme ole missään kontaktissa. Harjoittelemme erikseen ja huudamme joukkuetovereille metrien päästä. Haluamme palata normaaleihin harjoituksiin mahdollisimman pian. Se tarkottaisi sitä, että koronavirusta olisi saatu enemmän kuriin ja se olisi hienoa kaikkien kannalta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa