Toppari väittää: Valencian olisi pitänyt ottaa mallia Getafesta – ”Meidänkin olisi pitänyt kieltäytyä matkaamasta Italiaan”

Jalkapallosarjat ovat olleet tauolla noin kahden kuukauden ajan koronaviruspandemian vuoksi.
Valencia kohtasi helmi-maaliskuussa Atalantan Mestarien liigan neljännesvälierissä. Ensimmäinen osa pelattiin Milanossa.
Kyseistä ottelua on myöhemmin kutsuttu biologiseksi pommiksi koronaviruksen leviämisen suhteen. Otteluparin jälkeen noin puolet Valencian joukkueesta oli saanut koronavirustartunnan. Koronaviruksen väitetään levinneen Espanjaan toden teolla Milanossa pelatun ottelun jälkeen, jolloin tuhannet Valencia-kannattajat palasivat maahan.
Getafen oli määrä pelata muutamaa viikkoa myöhemmin myös Milanossa Internazionalea vastaan Eurooppa-liigan neljännesvälierissä. Getafen seurapresidentti Ángel Torres teki kuitenkin välittömästi selväksi kaikille, ettei Getafe aio matkustaa koronaviruspandemian ytimeen Pohjois-Italiaan, vaikka seura pudotettaisiin Eurooppa-liigasta. Lopulta ottelupari siirrettiin tulevaisuuteen.
Valencian Gabriel Paulistan mukaan seuran olisi pitänyt tehdä samanlainen ratkaisu kuin Getafen – olla matkustamatta Italiaan.
– Meidänkin olisi pitänyt kieltäytyä matkaamasta Italiaan, kuten Getafe teki. He päättivät, etteivät aio mennä sinne ja asettuivat UEFA:a ja kaikkia vastaan. Siitä lähtien kaikki näkivät asiat eri tavalla. Otteluita siirrettiin ja peruttiin. Mielestäni meidänkin olisi pitänyt tehdä juuri niin, mutta ikävä kyllä emme tehneet niin ja ottelu pelattiin. Nyt on katsottava eteenpäin, Gabriel totesi Esporte Interactivolle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen