Espanjalaisseuran presidentiltä huima ele – kausikorttilaiset saavat ensi kauden kausikortin ilmaiseksi

Getafen seurapresidentti Ángel Torres vahvisti T4:n haastattelussa, ettei kuluvaksi kaudeksi kausikortin hankkineet kannattajat joudu maksamaan senttiäkään ensi kauden kausikorteista.
Getafella on noin 13 500 kausikorttilaista 17 000 katsojaa vetävällä kotistadionillaan Coliseumilla.
Getafe on La Ligan ainoa seura, joka ei ole pudottanut pelaajiensa tai työntekijöidensä palkkoja koronaviruspandemian aikana.
– 13 500 kausikorttilaistamme saa ensi kauden kausikorttinsa ilmaiseksi. Emme halua heiltä rahaa. Haluan heidän tietävän, ettei heidän ole maksettava euroakaan. Maksan itse ne kausikortit. En ole alentanut työntekijöiden tai pelaajien palkkoja ja olemme maksaneet veromme ja laskumme normaalisti. Emme ole rikkaita, mutta silti otan tämän riskin ja jos se ei kannata, maksan kaiken omasta taskustani, Torres totesi.
Torres toivoo, ettei seurat, jotka ovat lomauttaneet työntekijänsä, saa hankkia pelaajia seuraavassa siirtoikkunassa.
– Toivon, etteivät he saa hankkia pelaajia. Tästä puuttuisi enää vain se, että joku seura ei suostunut maksamaan työntekijöilleen palkkaa, mutta silti tulee ja hankkii 20 miljoonalla pelaajamme.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”