Naisten La Liga -kautta ei jatketa – Barcelonasta mestari
Kuva: Getty Images
Espanjan jalkapalloliitto RFEF on päättänyt, että naisten La Ligaa – joka tunnetaan virallisesti nimellä Primera Iberdrola – ei jatketa enää tällä kaudella. Sama kohtalo koskee kaikkia kolmea naisten kansallista jalkapallosarjatasoa Espanjassa. RFEF ei ole vielä virallistanut odotettua ratkaisua, mutta Cadena SER:in ja AS:n mukaan päätös on tehty.
Barcelona julistetaan naisten La Ligan mestariksi. Se johti liigaa yhdeksän pisteen erolla Atlético Madridiin, kun kausi keskeytettiin koronaviruspandemian vuoksi.
Molemmat selviytyivät myös ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Niitä odottavat lisäksi myös pudotuspelit kauden 2019-2020 Mestarien liigassa, jos UEFA löytää europeleille uudet ajankohdat. Barcelona ja Atlético Madrid pelaavat puolivälierissä juuri toisiaan vastaan. Alun perin puolivälierät piti pelata maalis-huhtikuun vaihteessa.
Jalkapalloliitto päätti myös, ettei sarjoista putoa yksikään joukkue. Näin putoajien paikoilla olleet Valencia ja Espanyol säilyvät La Ligassa. Nousijoita sen sijaan on, joten sarjojen joukkuemäärät nousevat ensi kaudeksi. Uusia La Liga -joukkueita ovat ensi kaudella Santa Teresa ja Eibar. Ensi kaudella La Ligassa pelaa 18 joukkuetta.
Kaudelle 2021-2022 aiotaan palata jälleen 16 joukkueen sarjaan. Näin ollen ensi kaudella pääsarjasta putoaa neljä joukkuetta, ja sinne nousee vain kaksi.
Myöskään naisten cupia eli Copa de la Reinaa ei tällä kaudella enää jatketa. Välierät ja loppuottelu pelataan kauden 2020-2021 aikana.
Naisten La Ligan seurat eivät ole olleet yksiselitteisesti sarjan keskeyttämisen kannalla. Ne toivoivat vielä kokousta RFEF-johdon kanssa, mutta tätä ei toteuttettu, vaan jalkapalloliitto teki päätöksen seuroja enää kuulematta. Erityisesti seurat ovat olleet huolissaan talousvaikeuksista, sillä kauden keskeyttäminen merkitsi esimerkiksi 600 000 euron TV-tulojen saamatta jäämistä.
Toisin kuin naisten sarjan osalta tehtiin, pyritään miesten La Ligaa edelleen jatkamaan. Joukkueiden pelaajia ja taustahenkilöitä testataan ja on testattu näin päivinä, ja harjoituskentille palataan tuota pikaa. Muun muassa Barcelona palaa harjoituksiin perjantaina. Jos kaikki etenee toivotusti, aiotaan La Ligaa jatkaa kesäkuun puolivälin tietämissä.
Juttua on muokattu 6.5. kello 20.19. Real Madrid ei palannut vielä harjoituksiin, vaan teki keskiviikkona harjoituskeskuksessa vasta joukkueen koronatestejä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Atléticolle iso takaisku – avainpelaaja sivuun Arsenal-peleistä
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- AS: Real Madrid asetti ison hintalapun hyökkääjälleen
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla