Koronakriisin outo sivujuonne: Barcelonan ja Atlético Madridin pelaajahankinnat vaativat Espanjan hallituksen hyväksynnän

Koronaviruspandemia on vaatinut valtavasti ihmishenkiä, kuormittanut sairaaloita ja pysäyttänyt lähes koko maailman. Jalkapallon parissakin vaikutukset ovat valtavia, ennen kaikkea talousmielessä.
Yksi koronakriisin erikoisista sivujuonteista on se, että kahdeksan eri La Liga -seuraa eivät saa tehdä seuraavassa siirtoikkunassa pelaajahankintoja ilman Espanjan hallituksen tarkastusta ja hyväksyntää. Suurimmat näistä kahdeksasta seurasta ovat Barcelona ja Atlético Madrid.
Syy siihen, etteivät Barcelona ja Atlético Madrid voi tehdä pelaajahankintoja vapaasti, on siinä, että ne turvautuivat kriisin keskellä kansalliseen ERTE-pykälään, joka mahdollisti pelaajien ja seuran muiden työntekijöiden palkkojen tilapäisen alentamisen. Siksi Espanjan työ-ja veroministeriöt tulevat tarkastamaan kaikki seurojen kulut, etenkin pelaajahankintoihin liittyvät.
Barcelonan ja Atléticon ohella julkiseen talousapuun turvautuivat La Liga -seuroista Sevilla, Alavés, Valencia, Espanyol, Granada ja Osasuna. Myös niiden pelaajahankinnat pitää hyväksyttää ministeriöillä.
Alemmilla sarjatasoilla sama menettely koskee vielä useampia seuroja. Segundassa tällaisia seuroja on kymmenen ja Segunda B:ssä peräti 41. Naisten La Ligan seuroista valtionapuun turvautui viisi seuraa.
Siirtoikkunasta odotetaan muutenkin hiljaisempaa seurojen talousvaikeuksien vuoksi. La Ligan johdossa joka tapauksessa pelätään Barcelonan ja Atléticon mahdollisista siirroista tulevan vielä haastavampia, koska ne pyysivät valtionapua työntekijöidensä palkanmaksuun.
[readmore from=Koronavirus]
Real Madridia valtiontarkastus ei koske, sillä se sopi pelaajiensa kanssa palkanalennuksista ilman että seuran muiden työntekijöiden tai ei-edustusjoukkueen pelaajien palkkoihin koskettiin.
La Liga -seurojen taloushuolet tulevat vielä pahenemaan, sillä yleisesti uskotaan, ettei yleisöä päästetä katsomoihin ehkä koko vuonna. Tämän kauden jatkaminen olisi La Ligalle erittäin tärkeää TV-tulojen vuoksi.
Lähde: AS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi