Valencian pelaajalla selvä mielipide: Koronaviruksen leviämistä edesauttanutta ottelua ei olisi pitänyt koskaan pelata – ”Se oli järkyttävää”
Kuva: Getty Images
Atalanta isännöi Valenciaa helmikuussa Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa San Sirolla Milanossa.
Atalanta voitti ottelun 4-1 ja eteni lopulta puolivälieriin yhteismaalein 8-4. Pohjois-Italiassa todettiin valtavasti koronavirustartuntoja avausosan jälkeisinä päivinä. Avausosaa on kuvailtu ”biologiseksi pommiksi”, jossa koronavirus levisi suurelle ihmismäärälle.
3000 Valencian kannattajaa matkasi Milanosta takaisin Espanjaan, ja myöhemmin useilla Milanossa olleilla kannattajilla todettiin koronavirustartuntoja.
Koronaviruspandemia on aiheuttanut Espanjassa ja Italiassa yhteensä yli 50 000 kuolemantapausta ja maassa oli ollut muutaman kuukauden ajan ulkonaliikkumiskielto.
San Sirolla Atalantaa vastaan pelannut Valencian Daniel Wass on ollut karanteenissa jo pitkään. Noin puolet Valencian joukkueesta sai koronavirustartunnan, jonka vuoksi Wass lähetti perheensä takaisin Tanskaan ennen kuin Espanja sulki rajansa.
– Haluaisin olla Tanskassa. Vaimoni ja kaksi poikaani ovat Tanskassa, koska mielestämme on turvallisempaa olla siellä kuin täällä Espanjassa. Espanjassa on ollut valtavasti kuolemantapauksia ja sairaalassa on liikaa potilaita. Kadut ovat tyhjiä, emmekä saaneet poistua kotoamme kuuteen viikkoon. Tämä on vaikeaa aikaa etenkin, kun perheeni on Tanskassa ja he voivat ulkoilla normaalisti, Wass totesi TV3:n haastattelussa.
Wassin mielestä Atalanta-ottelun pelaaminen oli täysin järjetöntä.
– Meille sanottiin, että se ottelu aiheutti kaiken, mitä onkaan tapahtunut. Se oli järkyttävää, että meidän piti pelata se ottelu. Monet pelaajamme olivat sairaita ottelun jälkeen ja monet kannattajat toivat viruksen Espanjaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui

- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”