Bild: Dortmundin tähtipelaaja on Barcelonan varasuunnitelma, jos Neymar jää saamatta

Saksalaismedia Bildin mukaan Borussia Dortmundin nuori laitahyökkääjä Jadon Sancho on herättänyt otteillaan FC Barcelonan kiinnostuksen. Katalonialaisseuran ykkösvaihtoehtoa laitahyökkääjähankinnakseen on edelleen Neymar, mutta jos brasilialainen ei ole saatavilla, tulee Barcelona suuntamaan katseensa Sanchoon.
Dortmundin kerrotaan asettaneen Sancholle 130 miljoonan euron hintalapun. Hänestä kamppailee myös muun muassa Manchester United, jonka kerrotaan tällä hetkellä olevan kärkisijalla kilpailussa nuoresta englantilaispelaajasta.
Samaan aikaan Bild vahvisti myös katalonialaismedioissakin esiintyneen huhun siitä, että Dortmund on samaan aikaan kiinnostunut Barcelonan nuorukaisesta Ansu Fatista. Seurojen taloustilanteen ollessa heikko koronan jäljiltä, jonkinlaista vaihtokauppaa pidetään mahdollisena.
20-vuotias Sancho on tällä hetkellä Transfermarktin arvion mukaan maailman kahdeksanneksi arvokkain pelaaja. Tällä kaudella hän on iskenyt 23 bundesliigaottelussa 14 maalia ja antanut 16 maaliin johtanutta syöttöä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi