La Ligasta voi pudota, vaikka kausi jäisi kesken – ”Emme laajenna sarjoja”
Kuva: Getty Images
COVID-19 on runnellut Espanjaa ankarasti, ja maassa onkin ollut ulkonaliikkumiskielto jo noin kuusi viikkoa. Pikkuhiljaa Espanjassakin on kuitenkin alettu pohtia, voitaisiinko La Liga -kautta jossain vaiheessa päästä jatkamaan.
Jos tilanne etenee suotuisasti, voisivat La Liga -seurat palata harjoittelemaan parin viikon kuluttua. Sarjan jatkamisen toivotaan olevan mahdollista kesäkuussa.
Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myös jokseenkin yhtä mahdollista, ettei kauden jatko onnistu ja sarja jää pelaamatta loppuun. Monissa muissa maissa on puhuttu siitä, että tällaisessa tapauksessa pääsarjasta ei putoaisi yksikään joukkue. Espanjassa menetellään kuitenkin toisin.
– Tällä hetkellä emme varaudu skenaarioon, että kausi jäisi kesken, La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas totesi puhelinkonferenssissa.
– Olen vakuuttunut siitä, että sekä La Liga että La Liga Smartbank (tuttavallisemmin Segunda) pelataan ennemmin tai myöhemmin loppuun. Siihen me keskitymme.
– Se mahdollisuus, että sarjojen joukkuemääriä kasvatettaisiin, on poisluettu. Jos kausi joudutaan perumaan, joukkueita putoaa ja nousee silti, Tebas julisti.
Samassa yhteydessä Tebas totesi, että on ”erittäin todennäköistä”, että ottelut joudutaan pelaamaan ilman katsojia joulukuulle saakka.
La Ligan kolme viimeistä joukkuetta ovat tällä hetkellä Mallorca, Leganés ja Espanyol.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
- Laita nimi mieleen! Marcelo puhui yleviä 18-vuotiaasta Real Madrid -lupauksesta
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa

- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa