Lähde: La Ligan sensaatiovahti herättänyt kiinnostusta – toistensa suurimmat viholliset taistelevat siirrosta
Kuva: Getty Images
Aitor Fernández on ollut kuluvalla kaudella yksi La Ligan parhaista maalivahdeista.
Levantea edustavalla 28-vuotiaalla Fernándezilla on koko sarjan toiseksi paras torjuntaprosentti. Fernándezin edellä on ainoastaan Athleticin Unai Simón. Fernández kohtaa keskimäärin selvästi eniten laukauksia ottelua kohden kaikista La Liga -maalivahdeista.
Espanjalaislehdissä on jopa väläytelty mahdollisuutta, että joko Fernández tai Simón olisi ollut mukana Espanjan EM-kisajoukkueessa kauden jälkeen, mutta EM-lopputurnaus siirrettiin pelattavaksi kesällä 2021 koronaviruspandemian seurauksena.
Sevillalaislehti Estadio Deportivon mukaan Sevilla ja Betis ovat kiinnostuneet Fernándezista. Kaupungin kummatkin seurat taistelevat siten samasta maalivahdista. Niin Sevilla kuin Betis tarvitsevat lähtökohtaisesti ensi kaudelle uudet maalivahdit. Sevilla on osoittanut kiinnostusta myös Alavésin Fernando Pachecoa kohtaan.
Lähteen mukaan Fernández olisi avoin idealle siirrosta astetta suurempiin ympyröihin, vaikka vahti onkin onnellinen Levantessa ja allekirjoitti seuran kanssa hiljattain uuden jatkosopimuksen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan
- El Mundo: Real Madrid etsii uutta päävalmentajaa
- Kylian Mbappélta kova lupaus Real Madridin kriisin keskellä
- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta
- Iso juonenkäänne – Álvaro Arbeloan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Kylian Mbappélta kova lupaus Real Madridin kriisin keskellä
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- El Mundo: Real Madrid etsii uutta päävalmentajaa
- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta
- Mestarien liigan tappio oli viimeinen niitti – Real Madrid on tekemässä kovan ratkaisun